Maajoukkuepelaajat ulkomailla - Mats Johnsson Unkarissa ja Teneriffalla
Viime kesänä 2022 olin Budapestissa harjoittelemassa kolmen viikon ajan UVSE:n kanssa. Ensiksi kesän alussa viikon viiden muun Kuhalaisen kanssa ja kesän lopussa yksin. Harjoittelin molempina kertoina joukkueen kanssa Margit-szigetillä, joka on tunnettu saari keskellä Tonavaa. Saarella on lukuisia altaita, jotka ovat kello kuudesta aamulla kello kymmeneen illalla melkein pelkästään vesipalloilijoiden käytössä. Altaita käyttää myös muut seurat kuin vain UVSE, kuten esimerkiksi KSI ja Oazis. Saaren suurinta allasta, jossa on pidetty MM ja EM-kisoja, on suurimmaksi osaksi UVSE:n käytössä. Aidatulla allasalueella on myös yksi sisäallas, joka on 33 metriä pitkä.Treenasimme siellä yleensä vain iltaisin.
Ensimmäisellä kerralla asuimme Kuhalaisten kanssa yhdessä Airbnb asunnossa, joka oli noin 20 minuutin kävelymatkan päässä altaasta. Heidän kanssaan meillä oli mahdollisuus tavata Unkarin miesten maajoukkueen tähtipelaajia, kuten Dénes Vargaa, Márton Vámosta, Gergő Zalánkia ja Krisztián Manherczia. Toisella kerralla asuin rakennuksessa nimeltä “UVSE Tower”, joka oli aivan altaan vieressä. Asunnossa asui myös minun lisäkseni kolme muuta Unkarilaista vesipalloilijaa, joista yksi treenasi samassa joukkuueesa kuin minä, Gergő.
Treenasin UVSE:n miesten joukkueen kanssa. Kesän alussa treenit olivat paljon rennommat kuin kesän lopussa. Kesän alussa UVSE:n pelaajilla oli vapaaehtoisia treenejä, sillä kausi oli ohi. Pallottelimme suurimmaksi osaksi ja harjoittelimme erilaisia vesipallotekniikoita. Treenejä oli 1-2 kertaa päivässä. Kesän lopussa taas, kun olin itsekseni treenaamassa heidän kanssaan, treenejä oli parhaimmillaan kolmesti päivässä. Aamulla aina uitiin ja illalla palloteltiin ja pelattiin. Aamutreenejä oli todella aikaisin aamulla, johon en ollut Suomen päässä tottunut, mutta nopeasti totuin niihinkin. USA:n U17 B-maajoukkue oli myös leireilemässä, joten pelasimme monta kertaa heitä vastaan, tosin UVSE:n U17 joukkueen kanssa. Molemmat Unkarin reissut olivat todella onnistuneita ja nautin kovista treeneistä. Joukkuelaiset ottivat minut myös hyvin vastaan, kun olin siellä yksin kesän lopussa. Suosittelen lämpimästi menemään Unkariin treenileirille, sillä se on oikea paikka kehittymiselle.
Tänä keväänä 2023 pääsin harjoittelemaan noin kuukaudeksi Teneriffalle, paikallisen Echeyde nimisen joukkueen kanssa. He pelaavat Espanjan sarjoissa ykkös ja kakkos joukkueella. Heidän kakkosjoukkueensa voitti oman sarjansa ja Espanjan ykkösliigassa Echeyde tuli kuudenneksi kahdestatoista jengistä. Echeyden ykkösjengin kanssa samassa sarjassa “Division de Honor” pelasi chämppärijengit Barceloneta ja Sabadell. Asuin 25 minuutin bussimatkan päässä altaalta, Airbnb kämpässä.
Treenasin Teneriffalla arkisin kaksi kertaa päivässä. Kahtena aamuna oli saliharjoitus, jonka jälkeen menimme altaalle. Illalla minulla oli ensin treenit kakkosjoukkueen kanssa ja sen jälkeen harjoittelin vielä ykkösjoukkueen kanssa. Molempien jengien pelaajat olivat todella taitavia ja mukavia. Opin heiltä paljon uusia asioita, joihin en ennen kiinnittänyt edes huomiota omassa pelityylissäni. Joukkueen valmentajana oli Albert Espanol, joka on pelannut Olympialaisissa ja voittanut Barcelonetan kanssa Chämppärit. Albert opetti minulle paljon uusia vesipalloon liittyviä asioita, joista olen hyvin kiitollinen. Echeyden ykkösjengillä oli myös LEN Challengers League peli kreikkalaista Apollon jengiä vastaan, jonka he voittivat maalilla. Ulkoaltaan tunnelma oli kiihkeä ja aivan erilainen mihin olin tottunut. Kuukauden aikana ehdin nähdä myös Teneriffan saarta, kuten esimerkiksi Teide tulivuoren ja kauniita rantoja.
Kokemuksena ja oppina molemmat Unkari ja Teneriffa olivat huikeita ja oman oppimisen kannalta todella merkittäviä. Opin uusia asioita vesipalloilusta ja sain hyviä vinkkejä, jotka omalla kohdalla eivät olleet vielä aivan kohdallaan. Kunto kehittyi tietenkin samalla. Opin tuntemaan uusia kavereita opin uusia pelityylejä ja sain harjoitella vesipalloa valtavan paljon. Uskon lähteväni uudestaan ulkomaille en vielä tiedä koska ja minne. Suosittelen kaikille, joille vesipallo on intohimo käydä treenaamassa ja kokeilemassa ulkomaisia vesipalloaltaita.