• Etusivu
• Uutiset

Helsingfors Simsällskap, arkisemmin Simmis on viime vuosina ollut Suomen paras uimaseura tuloksia tarkasteltaessa. Pääarkkitehtinä toimii Matti Mäki, seuran päävalmentaja vuodesta 2011 saakka. Seuran harjoituksissa voisi ajatella näkevänsä valmentajia, jotka piiskaavat urheilijansa uimaan maan rankimmat sarjat menestystä metsästettäessä, mutta tunnelmassa onkin paljon rentoutta, hymyä ja keskustelua.

Keskustelu kuitenkin lakkaa, kun on aika lähteä uimaan sarjaa. Silloin keskittyminen palaa. Matti ohjeistaa uimarit ja on valmiina kellojen kanssa kuten lukemattomia kertoja aiemminkin. Matin matka alkoi syntymäkaupunki Oulusta, jossa hän käy muutamia kertoja vuodessa.

– Kymmenen vuotta sitten ajattelin, että varmaan muutan vielä takaisin Ouluun, mutta enää en osaa sitä varmuudella sanoa. Kavereita siellä on edelleen ja olen intohimoinen Kärppien fani, eli jääkiekkoa seuraan. Sitä en kuitenkaan itse pelannut vaan pesäpalloa, Matti muistelee lapsuuttaan.

– Olin multiharrastaja. Lajejani olivat tanssi, yleisurheilu sekä uinti ja muu aika pelattiin pihapelejä. Viikossa saattoi tulla liikuntaa lähes 40 tuntia, puolet ohjattua ja puolet omatoimista. Nykyään varoitellaan lasten palamisesta loppuun, mutta niinkin paljon voi liikkua, jos se on monipuolista ja hauskaa, Matti sanoo ja kertoo myös jo tuolloin laatineensa lapsille harjoitusohjelmia ja järjestäneensä pihaolympialaisia.

Matti oli ikäluokkansa tilastojen perusteella parempi yleisurheilussa kuin uinnissa, mutta lajivalinta osui kuitenkin jälkimmäiseen, epäonnenkin myötä.

– Yhdessä seiväshypyssä sain hiusmurtuman selän nikamakaareen, joten yleisurheilu väheni ja uinti lisääntyi, Matti kertoo ja kehuu silloista valmentajaansa Jaakko Naamankaa.

– Hän oli loistava valmentaja! Sain periaatteessa häneltä täysin teknisen pohjan uintiini.

Matti muutti Helsinkiin kolmetoistavuotiaana ja monipuolinen liikunta jatkui.

– Meitä oli hyvä poikaporukka, joka harrasti balettia, tanssia ja miekkailua. Isoveljeni tanssii Kansallisbaletissa, ja haluaisin saada hänet vetämään myös uimareilleni joskus balettitreenit. Uskon, että baletti oli merkittävässä osassa siinä, että potkuistani ja delffareistani tuli niin hyvät. Osa uimareistani käykin myös tanssitunneilla ja muissa jutuissa, sanailee Matti Mäkelänrinteen uimahallin toimistossaan.

Unelma olympialaisista

Urheilun harrastamisen lisäksi Matti on aina sitä seurannut. Hän kutsuukin itseään fanaattiseksi penkkiurheilijaksi. Siitä kertoo tarina lähes kolmenkymmenen vuoden takaa:

– Kun perheen lomamatkan aika tuli, niin en suostunut lähtemään mukaan, koska Barcelonan olympialaiset tulivat televisiosta. Niinpä isoisäni tuli hoitamaan minua viikoksi, jotta pystyin keskittymään olympialaisiin. Silloin alkoi myös minun unelmani ja haaveeni päästä olympialaisiin itse, Matti muistelee.

Matka kohti kilpaurheilun suurinta näyttämöä sisälsi myös haasteita muun muassa uimarille tavallisen olkapääongelman myötä.

– Minulla oli ennen armeijaa hieman olkapääongelmia, ja armeijassa en jaksanut sitä oikein huoltaa. Lyhyen radan EM-kisoissa hyppäsin verrassa altaaseen ja olkapääni meni sijoiltaan. Se meni takaisin paikalleen ja ajattelin, että voin uida kahdensadan selärin. Kävi kuitenkin niin, että hauisjänteen pitkä pää meni poikki, ja se olikin sitten isompi operaatio. Oli lähellä, ettei koko ura ollut siinä, Matti kertoo kun hänen sormensa käyvät olkapään ympärillä.

– Puoli vuotta piti olla treenaamatta, mikä oli kyllä kovaa ja rankkaa aikaa, Matti kertaa ja lisää vielä, ettei olkapää leikkauksen ja kuntoutuksen jälkeen silti koskaan parantunut entiselle tasolleen.

Harjoittelu kuitenkin jatkui ja erityisellä lämmöllä Matti muistelee vuosia 2001-2005, jolloin hän sai olla ammattiuimari.

– Jonkin verran kävin töissä, että sain rahaa, mutta pääasiassa keskityin vain uintiin. Se oli hienoa aikaa! Koen olevani hyvin etuoikeutettu kun sain kokea sen, Matti kertoo. Unelma olympialaisista toteutui Ateenassa vuonna 2004, jossa Matti oli kahdensadan metrin selkäuinnin alkuerissä kolmaskymmeneskolmas ja sadan metrin selkäuinnissa kolmaskymmeneskuudes.

Uinnin loppu ja valmentajaksi oppimista

– Lopetin uintiurani Helsingin Euroopan mestaruuskilpailuihin 2006. Jatkoin urheilemista paljon, mutta en käynyt altaassa puoleen vuoteen. Sitten lähdin kolmeksi kuukaudeksi Malesian maajoukkueen apuvalmentajaksi työharjoitteluun. Silloin en vielä tiennyt, että minusta tulisi valmentaja. Siellä aloin uudestaan uimaan, Matti muistelee ulkomaan aikojaan.

– Uin ja valmensin ja niinpä olinkin aika hyvässä vireessä, joten päätin vielä jatkaa Eindhovenin Euroopan mestaruuskilpailuihin 2008 asti. Sen jälkeenkin vielä jäähdyttelin ja osallistuin Suomen mestaruuskilpailujen viesteihin. Valmensin itseäni ja kokeilin uusia juttuja samalla, Matti kertoo ja avaa koulutustaan valmentamisen saralla.

– Valmistuin vuonna 2008 Vierumäen Ammattikorkeakoulusta liikunnanohjaajaksi erikoistuen valmennukseen. Isoin koulu kuitenkin oli se työharjoittelu Malesiassa vuonna 2007, missä oli australialainen päävalmentaja. Pääsin juttelemaan myös monien muiden valmentajien kanssa, ja Australian maajoukkuekin tuli leirille pariksi viikoksi. Kaikki jakoivat tietoa erittäin avoimesti. Kirjoitin kaikki ohjelmat ylös mitä siellä uitiin ja pidin päiväkirjaa valmennuksesta. Pidän keskustelua muiden valmentajien kanssa erittäin tärkeänä, Matti päättää.

Työtarjous ja uran alku

– Sain ensimmäiset työtarjoukset valmentajaksi syksyllä 2007. Kun menin Vierumäelle, ajatus oli jatkaa opintoja liikunnanopettajaksi Jyväskylässä, mutta tarjousten myötä aloin miettiä, olisiko tästä ammatiksi.

– Totesin, että tätähän minä haluan tehdä. En tosin tiedä, jäänkö eläkkeelle valmentajan työstä. Jos joskus tämä tuntuu vain työltä, eikä liekki enää roihua rinnassa ja jos intohimo puuttuu, niin sitten on aika lopettaa, Matti pohtii.

– Aloitin valmentamisen Simmiksessä, oma seura palkkasi minut nuorten valmennuspäälliköksi keväällä 2008, jolloin aloin rakentaa valmennusjärjestelmäämme. Totesin, että neljässä vuodessa tämä pitäisi saada toimimaan. Alussa oli paljon massaa kurssitoiminnassa ja saimme rakennettua polkua, joka meni vuosi vuodelta eteenpäin. Kolmantena vuonna silloinen päävalmentaja Olli Kantola siirtyi Cetukseen ja seura halusi minusta päävalmentajan. Aloitin siinä toimessa 2011, jos oikein muistan, Matti miettii vaiheitaan seurassa.

Kilpailua ja yhteistyötä

Suomen uinnissa on nähty monta seurojen yhdistymistä, mutta Matin mielestä se ei aina ole paras vaihtoehto.

– Kun uin vielä itse täällä, treenasivat vierekkäisillä radoilla Simmis ja United. Näimme päivittäin ja treenaaminen meni aina hyvässä hengessä ja potki kumpaakin eteenpäin. Toivoisin, että täällä Helsingissä jokin toinen seura tulisi todella haastamaan meidät. Useampi seura kaupungissa voi olla hyväkin asia, jos niiden välillä löytyy tervettä kilpailua. Yhdistymistä ei kannattaisi tehdä väkisin, jos on olemassa kaksi eri leiriä, jotka jäisivät elämään yhdistymisen jälkeenkin, Matti miettii seurafuusioiden hyötyjä ja haittoja.

Päävalmentajalle kuuluu vastuu kokonaisuudesta ja valmennuksen rungon suunnittelu mutta Matti uskoo vastuun jakamiseen myös apuvalmentajilleen.

– Teemme tiimivalmennusta. Haluan että apuvalmentajat tuovat lisäarvoa läsnäolollaan, ja että he voivat vetää itsensä näköiset treenit. Teen päälinjat, joiden mukaan mennään mutta he laativat treenin tarkemman sisällön itse, Matti kertoo ja jatkaa kertomalla uimariensa voimaharjoittelun suunnittelun ulkoistamisesta.

– Koen, että tiedän siitä paljon, mutta minulle on ollut suuri helpotus saada siihen ammattilainen, kenen kanssa minulla on hyvä viikottainen keskusteluyhteys.

Yhteyksiä muihin valmentajiin Matilla on muutenkin paljon, kun hän kertoo Tokion olympialaisiin liittyvästä projektista.

– Kuulun Samurai-ryhmään, jossa on minun lisäkseni Toni Piirainen, Eetu Karvonen ja Marko Malvela, joka on työnohjaajajakoulutuksensa myötä ryhmän ohjaaja ja päävastuussa. Ryhmästä on ollut itselleni valtavasti apua. Sparraamme toisiamme videopuheluiden välityksellä. Siinä joutuu kyseenalaistamaan asioita ja uusia kysymyksiä tulee vastattavaksi, mikä on tärkeää, Matti selittää ryhmän toiminnasta.

Kysymykseen mahdollisesta ulkomailla valmentamisesta Matti vastaa korostaen jälleen arvostustaan nykyistä työyhteisöään kohtaan:

– Olen mielestäni unelmatyöpaikassani. Minulla on hyvä olla ja meillä on mahtava tiimi, jonka kanssa teen töitä. Tällä hetkellä en tähyä esimerkiksi ulkomaille. En kuitenkaan sulje mitään pois. Ehkä jossain vaiheessa uraa menen ulkomaille. Olen erittäin kriittinen oman työni suhteen, ja jos seura ei mene eteenpäin, niin sitten tarvitaan jotain uutta virtaa, Matti sanoo ja katsoo levollisesti altaalle kollegojaan kohti.

Järjestelmiä päivittäiseen tekemiseen

Maajoukkueen toiminnan Matti kokee hyvänä plussana, mutta toteaa samalla ettei se muuta arkea, ja nimeää Suomen uinnin järjestelmän suurimman ongelman:

– Mitä tapahtuu lukion jälkeen?

– Minulla on useampi maajoukkuetason uimari, joka opiskelee tai käy töissä uinnin ohella. Jostain heidän on tienattava elämiseen tarvittavat kustannukset. En voi kuin ihailla uimareitani, jotka treenaavat kahdesti päivässä ja käyvät töissä siinä välissä. Siinä puhutaan intohimosta. On urheilijan ja minun tehtävä, että siinäkin elämäntilanteessa huipputuloksen luominen on mahdollista, Matti pohtii.

Tulokset uinnissa vaativat töitä monella osa-alueella ja tekniikankin osalta Matti on ulkoistanut osan. Rintauinnin.

– Minulla on raakaversio hallussa mutta ei syvää ymmärrystä, jonka takia minulla on siihen oma ekspertti käytettävissä, Matti paljastaa.

Yleisesti Matti kertoo, että tekniikkaharjoituksia tehdään mutta toisaalta joka metri mitä uidaan on tekniikkaa. Oleellisinta on kuitenkin jälleen yksilöllisyys.

– Tärkeintä on löytää jokaiselle paras ja nopein tapa uida. Kukaan ei juokse samalla tavalla kuin toinen eikä siis uikaan, Matti avaa valmennusfilosofiaansa ja jatkaa kestävyyden harjoittamisesta.

– En laske kilometrejä. Pitkän matkan uimarit tarvitsevat määrää paljon, mutta kahdeksaa kilometriä ei pidä uida kahdeksan kilometrin takia. Ja tarvitseeko kaikille tarpeellista aerobista pohjaa tehdä vedessä? Malminkartanon portaat ovat uimareilleni tuttu paikka ja sekin tuo myös monipuolisuutta harjoitteluun sekä säästää olkapäitä, Matti kertoo.

Pitkien matkojen kelailun vastakohtana on nopeusharjoittelu, jota Matti sanoo harjoituttavansa kerran viikossa poislukien jotkut peruskuntokauden viikot ja korostaa asian merkitystä nuorilla.

– Nopeus ja taito ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia harjoitettavaksi nuorena, koska aikuisiällä niitä on haastavampi harjoittaa kuin esimerkiksi kestävyyttä, Matti sanoo päättäen ajatuksensa fyysisten asioiden harjoittamisesta.

Henkinen valmennus ja toimintaympäristö

On Matin vuoro tarttua haasteeseen ja kertoa totuus uinnista lajina, mikä laji se on?

– Uinti on monipuolinen laji, se tulee ensimmäisenä mieleen. Se on mielettömän hieno laji, jossa ei ole yhtä oikeaa tapaa. Joka kaudella opin jotain uutta, Matti pohtii.

Jatkan kysymällä hänen mielipidettään henkisen valmennuksen merkityksestä ja Matti toteaa apuvalmentajistaan löytyvän myös henkilön, joka on koulutukseltaan urheilupsykologi.

– Psyykkistä valmennusta on tarjolla erikseen mutta haluamme tuoda sitä myös valmennustapahtumaan. Asiaan panostetaan meillä mutta minusta tällä alueella voisimme tehdä vielä enemmänkin, Matti sanoo ja palaa puheissaan siihen mitä havainnoin altaan laidalla heti alussa. Turvallinen ja rento tunnelma.

– Täytyy luoda ympäristö, jossa uimarit voivat hyvin ja nähdään mahdollisuuksia eikä uhkia. Minulle on tärkeää, että uimareillani on hyvä olla. Siitä se omalla tavallaan lähtee. He haluavat tulla paikalle ja tehdä töitä. Tavoittelen yksilöllistä valmennusta mutta teemme myös yhteisiä harjoituksia ja olemme myös paljon yhdessä, Matti kertoo ja summaa vielä valmennuksensa kulmakiviä:

– Pyritään tekemään hommaa omalla parhaalla tasolla. Yksilön päämatka määrittää miten tehot ja kilometrit ohjelmoidaan. Muita tekijöitä ovat yksilön ominaisuudet, ikä ja psyyke sekä missä vaiheessa uraa ollaan menossa, Matti kertoo ja lopettaa haastattelun palaamalla hyvän yhteisen tunnelman luomiseen.

– Molemminpuolinen arvostus on tärkeää uimarien kanssa , joiden parissa päivittäin toimin.

Kunnioitamme toisiamme ja myös toisenlaisia mielipiteitä ja tapoja tehdä asioita.

Tarinan taustahaastattelu on tehty vuonna 2018.
Teksti: Timo Paakkanen