Voivatko uimahallit avata ovensa 1. kesäkuuta?

#UUTINEN 5.5.2020

Tampereen uintikeskus sulki ovensa maaliskuun puolivälissä valtioneuvoston koronarajoitusten myötä. Kuva: Jussi Salminen

Valtioneuvosto julkaisi maanantaina lievennyksiä koronaviruspandemian aiheuttamiin rajoituksiin. Muun muassa sisäliikuntapaikat ja uimahallit voidaan avata 1.6. alkaen ”hallitusti ja asteittain”. Kokoontumisrajoitusta lievennetään 10 henkilöstä 50 henkilöön niin ikään 1.6. alkaen, mutta isojen, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien järjestäminen pysyy kiellettyjen listalla ainakin heinäkuun loppuun asti.

Mitä lievennykset tarkoittavat uimahallien kohdalla, jotka suljettiin valtiojohtoisesti 16. maaliskuuta? 

Uimahalleilla on nyt yhteinen ongelma, kuinka uusia linjauksia tulkitaan käytännössä. Selvää on, että kaikki Suomen uimahallit eivät avaudu sormia napsauttamalla 1. kesäkuuta. Kysyimme asiaa Oulusta, Tampereelta ja Turusta.

Oulussa valmius avata, kun taktiikka selvillä

Oulun kaupungin liikuntapalveluiden isännöitsijä Jari Leviäkangas vastaa muun muassa Oulun uimahalleista ja kertoo, että maaliskuisen sulkemispäätöksen jälkeen ryhdyttiin välittömästi huoltamaan halleja niillä toimenpiteillä, jotka normaalisti toteutetaan kesätauon aikana, kun hallien ovet yleensä ovat kiinni.

– Huoltojen ennakoinnin ansioista meillä on täysi valmius avata Raksilan uimahalli 1. kesäkuuta, mutta se on vielä epäselvää, millä taktiikalla. Mitkä ovat käytännön turvallisuusohjeet ja millaisilla sisäänottomäärillä uimahalli voidaan avata, Leviäkangas kiteyttää.

Epäselvää on, päteekö esimerkiksi uimahallien asiakasmääriin 500 vai jopa 50 henkilön paikallaolorajoite. Muun muassa siihen tarvitaan vielä tulkinta ja monia muitakin kysymyksiä leijuu hallipäällikön mielessä:

– Mitä "hallitusti ja asteittain" käytännössä tarkoittaa?

– Nyt meillä on mahdollisuus pitää Raksilan uimahalli avoinna koko kesän, ja kovasti haluaisimmekin pitää yhden ison uimahallin avoinna. Sulkemisaikana olemme sallineet vain yhden huippu-uimarin harjoitella altaassa, Leviäkangas sanoo.

Raksilan uimahalli Oulussa rakennettiin jo vuonna 1974, sittemmin hallia on laajennettu ja peruskorjattu. Kuva: Jussi Salminen

Tampereella kova tahtotila avaamiseen

Tampereella uimahalleja on neljä, joista yksi on ollut peruskorjauksen vuoksi suljettuna jo vuoden päivät. Kaupungin lippulaiva on Tampereen uintikeskus ja sen viereen kesällä 2018 avattu maauimala. Uimahallipalveluiden johtava liikunnanohjaaja Tuula Paavola on innoissaan valtioneuvoston avaamasta mahdollisuudesta ottaa uimahallit käyttöön jälleen kesäkuussa. Ehdot odottavat kuitenkin tarkentumista.

– Sovimme juuri, että perjantaina pidämme kokouksen, johon olisi tarkoitus saada aluehallintovirastolta tarkempi kanta, kuin mitä hallituksen eilinen linjaus oli, Paavola kertoo.

– Eniten askarruttaa tietenkin asiakasmäärät, hygieniasta huolehtiminen, kahden metrin turvavälit ja niin edelleen, hän jatkaa.

Tampereen halleissa sulkemisaika on myös käytetty hyväksi toteuttaen huoltotöitä, kuten altaiden tyhjennyksiä ja pesuja, joita ei avoinna olon aikana voi tehdä.

– Ehdottomasti meillä on tahtotila, että 1.6. avaisimme uintikeskuksen ja maauimalan. Ja kerromme siitä myös heti, kun saamme tiedon, millaisilla käytännön toimilla näin voitaisiin tehdä, Paavola linjaa.

MM-finalisti Ida Hulkko on saanut poikkeusluvalla harjoitella Tampereen uintikeskuksessa huhtikuun puolivälistä alkaen.

Turun Impivaaran uimahalli on vuonna 2012 valmistuneen peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen allaspinta-alaltaan Suomen suurin uimahalli. Kuva: Jussi Salminen

Turussa odotetaan varsinkin maauimalakesää

Turussa odotellaan jo malttamattomina allaspinta-alaltaan maan suurimman uimahallin, eli Impivaaran avautumista.

– Kyllä eilisen hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen on puhelin soinut ja viestit piipanneet, että miten nyt kun uimahallit aukeavat 1. kesäkuuta. Toivottavasti niin käykin, mutta ihan vielä ei voi sanoa, että ”kun” aukeavat, kertoo Turun uimalaitosten päällikkö Eeva Haapanen.

Ongelmana on Turussakin se, kuinka hallituksen linjauksia tulkitaan käytännössä. Ja tulkintoja pitää vielä malttaa odottaa. Kaikkia tarvittavia huoltotöitä ei Turussa ole pystytty tekemään edellisen parin kuukauden aikana, mutta suurimmat on hoidettu jo alta pois.

– Ihan kaikkien huoltotöiden aikatauluihin ja tekijöihin emme voineet suoraan vaikuttaa, kun mukana on muitakin osapuolia ja kaikki ei ole itsestämme kiinni. Mutta näyttää siltä, että mitään niin isoa huoltotyötä ei enää ole tekemättä, mikä estäisi uimahallin avoinna pitämisen läpi kesän, Haapanen kertoo.

Turkulaisten uintikaipuuta helpottanee oleellisesti kaupungin kaksi maauimalaa, Kupittaa ja Samppalinna, joiden avoinna pitämisen suhteen läpi kesän Haapanen on toiveikas. Maauimalatarjonnan vuoksi Turun uimahallit ovat yleensä olleet keskikesällä kiinni, mutta nyt voisi olla mahdollista pitää yksi uimahallikin avoinna kesän yli, jos tulkinnat ja käytännöt sen sallivat.

 

Lisää vastaavia uutisia