• Etusivu
• Uutiset

Gwangju isännöi mastersien vesipallon MM-turnausta 5.-11. elokuuta. MM-turnauksia on oteltu nyt 18 kertaa vuodesta 1988. Suomesta Gwangjussa ei joukkuetta ollut, mutta suomalaispelaajia löytyi kolmen kansainvälisen seurajoukkueen riveistä. Tässä suomalaisten tarinat kaikista kolmesta joukkueesta.

Gwangjun olosuhteet ja järjestelyt olivat ensiluokkaisia. Nambu-yliopiston sisäareena ja tilapäinen ulkostadion tarjosivat kaksi hyvää pelikenttää, ja lisäksi löytyi harjoitusaltaita. Ulkoaltaalla keli oli rankka, veden lämpö nousi yli 30 asteen, kun pahimmillaan 38 asteen helle koetteli pelaajia. Sadetta pidettiin vain yhtenä iltana. Kisapaikan kauppakatu ja konserttialue tarjosivat kuitenkin mukavan paikan ajanvietolle.

Liikkuminen ja ruokailu Gwangjussa oli edullista. Erityistä ihastusta sai osakseen Korean BBQ, joka oli monipuolisuudessaan houkutteleva ja jo itse tapahtumanakin ikimuistoinen.

Suomalaisia altaissa seitsemän

Gwangjussa oli vesipallojoukkueita ympäri maailman eri ikäryhmistä niin miehissä kuin naisissa. Tunnelma oli tiivis ja lämminhenkinen. Uudet ja vanhat ystävät, vesiveljet, jälleen yhdessä. EM- ja MM-turnaukset ovat seurajoukkueiden välisiä, ja kokoonpanot joukkueissa voivat olla kansainvälisiä.

Suomesta on jo vuodesta 2004 lähtien ollut joukkue vuorovuosin Masters MM- ja EM-kisoissa. Viimeksi Budapestin MM-kisoissa 2017 oli jopa kolme suomalaisjoukkuetta. Välillä omaa joukkuetta ei saada kasaan ikähaitarista johtuen. Ja nyt Gwangjussa oli yhteensä seitsemän suomalaista kolmessa eri joukkueessa.

Kari-Juhani ja Vesa mestareiksi Real Canoessa

Espanjalaisjoukkue Real Canoe on vuoden 2015 MM-turnauksen hopeajoukkue, ja sen riveissä pelasivat jälleen suomalaiset Vesa Havia ja Kari-Juhani Lehtonen. 55–59-vuotiaiden sarjan joukkueessa oli lisäksi kaksi pelaajaa Espanjasta, yksi Hollannista ja viisi Saksasta. Joukkueessa voi olla enintään 15 pelaajaa, ja 10 pelaajan kokoonpano antoikin pienen lisämausteen, piti pelata erityisen tarkkaa puolustuspeliä, jottei pahoja virheitä kertyisi liikaa.

Perinteisesti Real Canoen valmentajana toimii huippuvalmentaja ja 80-luvun Espanjan maajoukkuemies Felix Fernandez, mutta tällä kertaa hän ei päässyt mukaan. Vaihtoja hoiti kuitenkin kaksi kokenutta espanjalaispelaajaa vanhemmasta ikäluokasta.

Joukkue oli hyvin tarkkaan valittu, ja sen ainoana tavoitteena oli voittaa maailmanmestaruus – kerrankin. Erinomainen maalivahti, pari vahvaa sentteriä, kolme hyvää sentterin puolustajaa, kolme nopeaa uimaria – kontraajaa, pari pelinrakentajaa ja muutama hyvä heittäjä.

Harmillisesti 55–59-vuotiaiden sarjassa oli tällä kertaa mukana vain kolme joukkuetta. Osa tutuista joukkueista oli siirtynyt pelaamaan 60–64-vuotiaiden sarjaan. Sunday Boys (HUN), Master Old Fellows (BRA) ja Real Canoe N.C. (ESP) pelasivat kahden kierroksen sarjan. Kaikki joukkueet olivat erittäin hyviä ja menestyneitä, joka tiesi ennakkoon tiukkoja pelejä.

Monikansallinen Real Canoe sai joukkuepelinsä toimimaan hyvin, eikä hävinnyt yhtäkään peliä. Viimeisessä ottelussa hienoinen ennakkosuosikki Brasiliasta kukistui vahvan hallinnan jälkeen maalein 13–6, eikä erillistä finaalia enää tarvittu, koska Real Canoe oli voittamaton. Suomalaiset Vesa Havia ja Kari-Juhani Lehtonen tekivät samalla suomalaista vesipallohistoriaa voittamalla ensimmäisinä suomalaisina MM-kultaa ikinä missään ikäryhmässä.

Syksyllä Real Canoe kokoontuu Madridissa juhlien ja pelailun merkeissä. Espanjan olympiakomitea kutsuu joukkueen palkitsemistilaisuuteen ja luvassa on myös masters-turnaus seuran omassa uimalassa. 

(teksti: Kari-Juhani Lehtonen)

Kahdeksalla miehellä MM-urakkaan

Kuuden joukkueen kesken oteltuun 60+ -sarjaan osallistuivat Suomesta Jorma Juusela, Antti Lehtonen ja Tom Salminen. Heidän joukkueensa oli espanjalainen La Larraine Pamploniasta, jonka joutui turnaukseen vain kahdeksan miehen voimin, suomalaisten lisäksi kaksi Espanjasta, kaksi Italiasta ja yksi Brasiliasta. Yksi italialainen ja kaksi brasilialaista pelaajaa joutuivat jäämään turnauksesta loukkaantumisten ja taloudellisten syiden vuoksi.

Kuusi ottelua peräkkäisinä päivinä yhdellä vaihtomiehellä oli kohtuullisen raskasta ja haasteellista tässä ikäluokassa, vastustajilla oli riveissään 13-15 pelaajaa. Avausottelu Argentiinan Pampasia vastaan oli tappiosta huolimatta kuitenkin tasainen maalein 4-2, vaikka jetlag painoi suomalaisten jaloissa. Kanadalaisen Calgaryn kohtaaminen seuraavana päivänä oli myös vain kahdella maalilla tappiollinen (6-4).

Saksan Cannstattia vastaan Tom Salminen teki sentterin paikalta hienon johtomaalin. Valitettavasti heiton saatossa Tompan käsi osui voimalla kaksi metrisen vastustajamme ja ystävämme Tomas Packeniuksen kasvoihin. Seurauksena 11 tikkiä, nenän murtuminen ja mahdollisesti vaurio silmään. Siihen loppui turnaus Tomaksen osalta. Ottelu päättyi lopulta Cannstattin selkeään voittoon maalein 7-3.

Neljännessä ottelussa La Larrainen brasilialainen maalivahti pelasi loisto-ottelun torjuen muun muassa kolme rankkaria. Se mahdollisti maalijuhlat toisessa päässä, kun Jorma mätti neljä maalia ja Tom kolme. Turnauksen ensimmäinen voitto tuli maalein 11-6 ja semifinaalipaikka kiilteli silmissä.

Sitten vastaan tuli jenkkien Santa Barbara, joka tiedettiin olevan ylitse muiden. 9-1-tappio oli vastustajamme ylivoimaan nähden ja maalieroamme ajatellen hyvä. La Larrainen semifinaalipaikka oli argentiinalaisten ja aussien käsissä. Argentiinaliset näyttivät hoitavan ottelun, mutta Perth tuli viimeisellä sekunnilla tasoihin, ja samalla pronssiotteluhaaveemme hävisivät savuna ilmaan. Sijoitusottelussa tuli toistamiseen niukka tappio kanadalaisille maalein 8-6, ja kuudes sija konkretisoitui.

Suomalaiset tehtailivat La Larrainen kaikista turnauksen maaleista 63 prosenttia, Tom kuusi, Jorma kuusi ja Antti viisi maalia. Suomalaisia ei ainakaan voi moittia heikoista peliesityksistä. Kaiken kaikkiaan joukkue pelasi kykyjensä ja kuntonsa äärirajoilla ja henki oli erinomainen. Kiitos sekä joukkueellemme että kannustusjoukoille, hieno kokemus!

(teksti: Antti Lehtonen)

Vanhimmassa ikäsarjassa pelasi kaksi suomalaista

Yli 65-vuotiaidenkaan sarjaan ei ollut suomalaisjoukkuetta, mutta Ilkka Rauramo ja Heikki Vuonamo päättivät lähteä Gwangjuun mukaan. He hakeutuivat yhdysvaltalaiseen Blue Thunder Ancient Mariners -joukkueeseen, joka osallistui yhdistettyyn 65+ ja 70+ -sarjaan. Tässä yhdistelmäsarjassa oli seitsemän joukkuetta, viisi nuoremmasta kastista ja kaksi vanhemmasta, Ancient Mariners kirjattiin 65+ -sarjaan.

Tapaturmien aiheuttamien poisjääntien vuoksi Ancient Marinersissa oli vain yksi vaihtomies ja vaihtomaalivahti. Jotkut olivat pelanneet ennenkin yhdessä, mutta pääsääntöisesti joukkue kokoontui vasta Gwangjussa. Ensimmäisissä peleissä näkyi vähäinen aiempi yhteispeli. Vastassa oli joukkueita, jotka olivat pelanneet yhdessä parhaimmillaan 20 vuotta.'

Molemmat suomalaiset olisivat ikänsä puolesta voineet pelata 70+ -sarjan joukkueessa, mutta sopivaa ei löytynyt. Joukkueen toisena maalivahtina pelannut Hemppa Vuonamo pääsi pääsääntöisesti ottelemaan pari erää ottelua kohti. Hän esitti joukon hienoja torjuntoja. Ilkka Rauramo teki turnauksessa neljä maalia, mutta koki suurimmat haasteet uimisessa nuorempia vastaan. Ancient Marinersin ottelut alkoivat tyypillisesti heikosti, ja se voitti vain yhden ottelun kuudesta. Pahin vastustaja oli yhdistelmäsarjan mestaruuden voittanut Düsseldorfin joukkue Saksasta, jossa pelasi useampi entinen maajoukkuepelaaja ja jopa olympiamitalisteja.

Amerikkalainen Blue Thunderin 70+ -ikäsarjan joukkue kohtasi Gwangjussa tragedian, kun joukkueen pelaaja Robert Wake vajosi pinnan alle turnauksen kuudennen päivän ottelussa australialaisia vastaan. Hänet elvytettiin kisapaikalla ja kiidätettiin sairaalaan, jossa hän kuitenkin menehtyi seuraavana aamuna. 

(teksti: Ilkka Rauramo)

Tulospalvelu: wmc2019.microplustiming.com 

Kisasivut: www.fina-gwangju2019.com