Suomen Olympiakomitean mainetta ovat viime vuosina nakertaneet useat ongelmat, jotka heijastuvat laajemmin myös suomalaisen huippu-urheilun ja urheiluyhteisön maineeseen.
Huonosta maineesta on helppo syyttää muita. Totuus kuitenkin on, että viime kädessä me rakennamme maineemme ihan itse ja luomme sen perustan, jolle maineemme rakentuu.
Syyllisten sijaan nyt on aika etsiä ratkaisuja ja jatkaa entistäkin tiiviimmin yhteisiä keskusteluja. Menneeseen kannattaa katsoa vain ymmärtääksemme tilanteemme, mutta muuten katseen on oltava eteenpäin.
Taistelu määrittelyvallasta
Maineen rakentuminen on dynaamista. Moni tutkimus on osoittanut sen prosessiksi, jota leimaa konflikti, kiista ja valtataistelu. Tutkimus on osoittanut prosessin myös moniääniseksi, kun useat eri ryhmät ovat aktiivisia ja ajavat omia näkemyksiään ja intressejään.
Suomen Olympiakomiteassa ja huippu-urheilussa on tällä hetkellä kyse juuri tästä: Kuka saa määrittää, mitä Olympiakomitea tekee ja mitä se edustaa, kenelle huippu-urheilu kuuluu ja kuka saa huippu-urheilusta päättää.
Valtapeli käy kiihkeänä ja Olympiakomitea on hetkellisesti rampana, odottaen uutta järjestäytymistään. Sisu-ryhmä on kuin malliesimerkki siitä, kuinka peliä pelataan ja valtatyhjiötä hyödynnetään tilanteessa, jossa Olympiakomitea kokoaa omia rivejään ja käy keskusteluja omasta roolistaan, rakenteestaan ja toimintatavoistaan jäsenjärjestöjensä kanssa.
Intressiristiriidat tuskin tulevat kokonaan katoamaan ja juuri siksi urheiluyhteisössä tarvitaan nyt selkeyttä roolituksiin ja vastuisiin.
Hyvä työ näkyväksi
Maine lähtee meistä itsestämme ja rakentuu yhteisen toimintamme ja puheemme myötä. On hyvä muistaa, että Olympiakomiteassa ja urheiluyhteisössä tehdään myös valtavasti hyvää, ja se työ meidän tulisi tehdä vahvemmin näkyväksi.
Keskeinen osa mainetyötä on toki nykyisen järjestelmämme ongelmien tunnistaminen ja pitkäjänteiseen kehitystyöhön sitoutuminen. Ilman uskottavia toimenpiteitä Olympiakomitean maineen ja suomalaisen huippu-urheilun arvostuksen palauttaminen on lähes mahdotonta.
Vastuu maineestamme on siis kollektiivinen. Ja syyttävällä sormella ei siinä kollektiivissa ole sijaa.
Olympiakomitealle valitaan uusi hallitus tulevana lauantaina 30.11. ja nyt tarvitaan hetki työrauhaa. Huippu-urheilumme tila ei karkaa minnekään muutamassa kuukaudessa.
Me teemme työtä paitsi suomalaisen urheilun, myös koko kansakuntamme itsetunnon ja yhteisöllisyyden vuoksi. Jos me emme kunnioita ja puhu arvostavasti toisistamme, miksi sitä tekisi kukaan muukaan?
Hanna-Mari Aula
Suomen Uimaliiton hallituksen jäsen ja ehdokas Suomen Olympiakomitean hallituksen jäseneksi
hanna-mari.aula@uimaliitto.fi | 040 585 6466
Kirjoittaja on maineesta väitellyt kauppatieteiden tohtori, joka on tehnyt pitkän uran organisaatioiden maineen kehittämisen parissa.