Suomi voitti Pohjoismaiden mestaruusuintien pistekilpailun aikuisissa ja vammaisuinnissa. Nuorten sarjassa Suomi keräsi kolmanneksi eniten pisteitä Tanskan ja Ruotsin jälkeen. Aikuisten sarjassa Suomi sai eniten mitaleja, yhteensä 30, mutta Tanskan voitettua yhden kultamitalin Suomea enemmän, oli sijoitus mitalitaulukossa kakkonen.
– Saimme 117 finaalipaikkaa sekä yhden aikuisten Suomen ennätyksen ja kaksi nuorten SE:tä. Erityisen paljon mieltä lämmittävät lyhyet viestit ja varsinkin miesten viestivoitot, ne olivat ehkä koko kisojen helmet, summasi joukkueenjohtaja Matti Mäki.
Mäen valmennettava Laura Lahtinen palkittiin kisojen parhaana tyttöuimarina. Lahtinen paransi omaa 100 metrin perhosen nuorten SE-aikaa lukemiin 58,44 ja nappasi 200 metrin perhosessa nuorten SE-tuloksen Emilia Pikkaraiselta numeroin 2.08,05. Miesten 4x100 metrin sekauintiviestissä maajoukkueen Suomen ennätyksen seurajoukkueita kovemmaksi päivittivät Miro Vasko, Miikka Ruohoniemi, Niko Mäkelä ja Teemu Vuorela ajalla 3.33,20.
Kova taso ruokki venymisiä
PM-kilpailuissa oli nyt poikkeuksellisen kova taso, sillä samaan aikaan osuvissa MM-uinneissa mailla ei ole niin suuria joukkueita. Mäki heitti esimerkkinä 1500 metrin vapaauinnin, jossa Tanskan Alexander Norgaard lähenteli jopa 14,5 minuuttia.
– Myös miesten ja poikien nelisatasella jopa yhdeksän uimaria taisi painella alle neljään minuuttiin, Mäki lisäsi.
Suomen Veera Kivirinta ja Niko Mäkelä palkittiin sarjojensa toiseksi parhaimpina.
– Todellisia venymisiä nähtiin useasti, ja kyllähän Veera antoi esimerkkiä joukkueelle niin altaassa kuin sen reunallakin, ja Nikon perhonen 22,86 ja vapari 21,91 olivat tosi kovia, Mäki hehkutti.
Integroiduissa kisoissa oli tunnelmaa
Kisojen fiilis oli korkealla alusta loppuun, ja kaikki kannustivat toisiaan. Matti Mäki kehui Suomen joukkueen estotonta kannustusvalmiutta.
Parauinnin integrointia PM-tasolla voidaan jatkaa, sillä Oulun kokemukset olivat hyviä. Muidenkin maiden valmentajat olivat tyytyväisiä debyyttikisaan.
– Palaveerasimme valmentajien kesken, ja olimme yhtä mieltä siitä, että nyt olisi syytä integroida muutkin kisat, sillä aluksi pohdimme esimerkiksi joka toiselle vuodelle integroituja PM-kisoja, mutta Oulussa saatiin kyllä parempi startti integraatiolle, vammaisuinnin kehittäjä Kati Kauhanen Uimaliitosta sanoo.
Kisat numeroina
- 117 finaalipaikkaa
- 58 mitalia
- 18 kultaa
- pistekilpailun voitto senioreissa ja parauinnissa
- pistekilpailun kolmas nuorissa
- 1 Suomen ennätys
- 2 nuorten Suomen ennätystä
- Laura Lahtinen paras tyttöjen sarjan uimari
Pisteet seniorit
- Finland 332
- Sweden 315
- Denmark 274
- Norway 172
- Estonia 150
- Iceland 137
- Lithuania 58
- Faroe Islands 42
Pisteet juniorit
- Denmark 333
- Sweden 306
- Finland 257
- Norway 194
- Estonia 144
- Iceland 108
- Lithuania 38
- Faroe Islands 35
Pisteet vammaisuinti
- Finland 117
- Iceland 81
- Denmark 73
- Sweden 71
- Norway 70
- Estonia 34
Mitalit seniorit
- Denmark 11+6+3=20
- Finland 10+12+8=30
- Sweden 7+9+10=26
- Norway 6+4+5=15
- Estonia 1+3+5=9
- Faroe Islands 0+1+0=1
- Iceland 0+0+2=2
- Lithuania 0+0+2=2
Mitalit juniorit
- Denmark 13+11+10=34
- Sweden 10+9+6=25
- Finland 4+6+5=15
- Lithuania 2+0+0=2
- Norway 0+2+4=6
- Estonia 0+1+3=4
- Iceland 0+0+1=1
Mitalit vammaisuinti
- Iceland 4+3+1=8
- Estonia 4+1+0=5
- Finland 3+4+5=12
- Denmark 2+3+4=9
- Norway 2+3+0=5
- Sweden 2+1+4=7
Parhaat miehet
- Alexander Aslak Nørgaard 2000 Denmark 901
- Niko Mäkelä 1998 Finland 867
- Mikkel Gadgaard 1999 Denmark 830
- Miikka Ruohoniemi 1993 Finland 824
- Tobias B. Bjerg 1998 Denmark 823
- Oskar Lindholm 2001 Denmark 823
- Christoffer Tofte Haarsaker 1993 Norway 822
- Erik Årsland Gidskehaug 1997 Norway 821
- Sebastian Holmberg 1991 Sweden 814
- Robin Hanson 2001 Sweden 813
Parhaat naiset
- Julie Kepp Jensen 2000 Denmark 861
- Veera Kivirinta 1995 Finland 852
- Ingeborg Vassbakk Løyning 2000 Norway 838
- Laura Lahtinen 2003 Finland 815
- Stina Kajsa Colleou 1993 Norway 809
- Hanna Bergman 2001 Sweden 806
- Malene Rypestøl 2001 Norway 802
- Victoria Bierre 2000 Denmark 801
- Susanne Hirvonen 1997 Finland 801
- Emelie Fast 2004 Sweden 796
Parhaat pojat
- Oskar Lindholm 2001 Denmark 823
- Robin Hanson 2001 Sweden 813
- Christoffer H. Andersen 2002 Denmark 777
- Jon Jøntvedt 2003 Norway 773
- Rasmus Nickelsen 2003 Denmark 769
- Lucas Bruun Strøbek 2001 Denmark 768
- Linus Kahl 2001 Sweden 762
- Arthur Dalén Ellegaard 2001 Denmark 761
- Johan Rydahl 2001 Sweden 752
- Erik Nurmi 2001 Finland 750
Parhaat tytöt
- Laura Lahtinen 2003 Finland 815
- Emelie Fast 2004 Sweden 796
- Kotryna Teterevkova 2002 Lithuania 794
- Elisabeth Sabroe Ebbesen 2002 Denmark 792
- Karoline Barrett 2002 Denmark 791
- Emilia Rönningdal 2002 Sweden 778
- Sofie Theophil Petersen 2003 Denmark 777
- Anne Føyn 2002 Denmark 774
- Sofie Hansen 2002 Denmark 771
- Edith Jernstedt 2002 Sweden 769
Parhaat vammaisuimarit
- MIEHET: Leo Lähteenmäki Finland
- NAISET: Susannah Kaul Estonia