Sini Silvennoinen ui finaalin viidenneksi!

#UUTINEN 28.7.2017

EYOF-uinnit päättyivät perjantaina Unkarin Györissä. Suomalaiset saavuttivat kisoissa hienosti neljä finaalipaikkaa ja lisäksi kaksi välierää.

Kuva: Olympiakomitea

Kisojen menestyksekkäin suomalaisuimari Sini Silvennoinen jatkoi hyvien finaalisuoritusten sarjaansa kauhomalla 50 metrin vapaauinnissa viidenneksi ennätysajallaan 26,30. Uintijoukkueen päävalmentaja Simo Karvinen kertoi kisoista jääneen päällimmäiseksi mieleen hyvät fiilikset.

– Kisat olivat todella kovatasoiset, mutta suomalaisia nähtiin jokaisena iltana välierissä ja finaaleissa, joten Euroopan kärki ei mene liian kaukana. Erityisesti poikiemme nousu ilahduttaa. Nuorten kanssa pyrimme aina kehittämään kilpailurutiinien hallinta ja se onnistui näissä kisoissa hyvin.

Karvinen korostaa, että nuorten kisoissa biologinen ikä vaikuttaa merkittävästi lopputuloksiin.

– Nämä ovat varhaiskypsien urheilijoiden kisat, ja sen vuoksi on hyvä muistaa, että tästä ikäluokasta voi nousta huipulle niitäkin urheilijoita, joita täällä ei nähty. 


Kisasivut ja tulospalvelu: www.gyor2017.hu

Uimaliiton EYOF-kisasivu

Henkilöt

Sini Silvennoinen