Roosa Kanerva kohosi EM-finaalissa kahdeksanneksi!
#UUTINEN 17.6.2017
Suomen kolmen hengen joukkue ylsi finaalitavoitteeseensa Roosa Kanervan huippuonnistumisen kautta Kiovan EM-hypyissä. Kauden arvokisat ovat kuitenkin vasta alussa.
Roosa Kanerva Kiovan EM-areenalla. Kuva: Satu Uusitalo
Roosa Kanerva aloitti parhaalla mahdollisella tavalla kolmen arvokilpailun kesänsä. Vantaa Divingia edustava 18-vuotias Kanerva nappasi itselleen kylmäpäisesti finaalipaikan ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan metrin ponnahduslaudalla. Illan finaalissa Kanerva onnistui edelleen parantamaan tasoaan yli 17 pistettä ja loppusijoitus oli 8:s pistein 242,40. Se oli hänen ennätys kansainvälisen tuomariston edessä. Viiden hypyn kilpailusarjaan ei tänään mahtunut epäonnistumisia vaan kaikki meni ihan niin kuin pitikin.
– Kaikki meni nappiin finaalissa ja olen tosi tyytyväinen. Jännitti kyllä kovasti ja olin hyppyvuorossa ensimmäisenä, joten käytännössä menin suoraan esittelystä laudalle. Onneksi sain silti kisan tosi hyvin käyntiin, Kanerva iloitsi Kiovasta.
Erityisen korkeat tuomaripisteet Kanerva sai kolmesta ensimmäisestä hypystään. Myös sarjan uusin ja vaikein kierrehyppy onnistui tänään. Kanervan loppusijoitus on Suomen paras sijoitus EM-kilpailuissa seitsemään vuoteen. Samalla EM-finaalipaikka tuo nuorelle lupaukselle sekä itseluottamusta että näkyvyyttä kansainvälisen tuomaripaneelin edessä ennen kahden viikon kuluttua Norjassa kisattavia nuorten EM-kilpailuita. Nuorten EM-kilpailuiden jälkeen Kanerva kisaa vielä heinäkuussa aikuisten MM-kilpailuissa Budapestissa.
Miehillä edessä vielä MM-kisat
Kanervan finaalipaikka jäi tällä kertaa Suomen joukkueen ainoaksi, sillä miehet eivät yltäneet kauden parhaisiin suorituksiinsa Kiovassa. Aurajoen Uinnin Jouni Kallunki onnistui kuitenkin parantamaan tasoaan edellisistä vuosista ja teki kolmella metrillä EM-tasolla parhaimman tuloksensa tähän asti. Finaalipaikka ei jäänyt kuin yhdeksän pisteen päähän ja M-raja muutaman kymmenyksen päähän.
Ensimmäistä vuottaan aikuisten sarjassa kilpaileva Tiirojen Juho Junttila paransi tulostaan 1 m laudalla viime vuoteen verrattuna ja kilpaili nyt ensimmäistä kertaa kolmen metrin laudalla, jossa saavutti varsin kohtalaisen tuloksen. Sekä Junttila että Kallunki matkaavat Kanervan mukana Budapestiin.
Isäntämaa Ukraina on onnistunut erinomaisesti kotikisoissaan sekä joukkueena että kisajärjestelyissä. Kotiyleisön suosikki ja Joona Puhakan vanha kilpakumppani Ilya Kvasha voitti miesten 1 m laudan ja sijoittui toiseksi kolmella metrillä. Ukrainalaiset ovat saaneet kultaa myös naisten kolmella metrillä ja miesten kerrossyncrossa useiden himmeämpien mitalien lisäksi. Myös Venäjän Ilya Zakharov on loistokunnossa MM-kisojen alla ja voitti Kiovassa miesten 3 m laudan näytöstyyliin.
Suomalaistulokset EM-kisasivulla