Louna Kasvio kilpailee avovesiuinnin nuorten MM-kilpailuissa Italiassa

#UUTINEN #UINTI 2.9.2024

Kuva: Hanna Kasvio

Avovesiuinnin nuorten MM-kilpailut käydään Italian Algherossa 5.–8. syyskuuta 2024. Suomea kilpailuissa edustaa Espoon Kilpauinnin Louna Kasvio.

Kasvio on kilpaillut avovedessä tänä vuonna jo maailman cupissa Italiassa toukokuussa ja avovesiuinnin EM-kilpailuissa kesäkuussa Serbiassa. Sen lisäksi Kasvio on nähty allaskisoissa EM- sekä nuorten EM-uinneissa.

Kevään sairastelut ovat Kasviolla nyt takana, ja hän on saanut nuorten EM-kilpailuiden jälkeen olla terveenä. Uimari lomaili heinäkuussa hetken ja kävi katsomassa Pariisin olympialaisia.

– Treenit on sujuneet hyvin. Kävin valmistautumassa näihin kisoihin parin viikon leirillä Turkissa. Vaikka avovedessä uintia ei hirveästi kertynyt, niin en usko sen olevan ongelma. Menen Italiaan etukäteen ja saan pari päivä tutustua kisapaikkoihin.

Kilpailuihin Kasvio ei ole asettanut sijoitus- tai aikatavoitetta.

– Toivon hyvää suoritusta ja kokemusta avovesikisasta. Aina, kun olen uinut 10 kilometriä, niin se on joka kerta mennyt paremmin. Sitä haen tälläkin kertaa, Kasvio sanoo.

Avovesiuinnin nuorten MM-kilpailuissa Kasvio nähdään 18–19-vuotiaiden tyttöjen 10 kilometrin matkalla sekä uudessa kolmen kilometrin knockout sprinttikilpailussa.

Kasvion kilpailuaikataulu: (kellonajat Suomen aikaa)

5.9.2024
10 km | kello 13:30

7.9.2024
3 km knockout sprintti | 12:30

NMMM-kisojen aikataulu
Tulospalvelu
Kaikki NMM-kilpailuista

Henkilöt

louna kasvio