Laura Lahtinen starttasi maailmancupkiertueen kahdella Suomen ennätyksellä ja voitolla

#UUTINEN #UINTI 20.10.2024

Laura Lahtinen on startannut maailmancupkiertueen lennokkaasti Aasiassa. Kuva: Deep Blue Media

Simmiksen Laura Lahtinen starttasi lyhyen radan maailmancupkiertueensa huikeasti kuluneena viikonloppuna Kiinan Shanghaissa.

Perjantaina kisatussa 200 metrin perhosuinnissa Lahtinen liiteli uuden Pohjoismaiden sekä Suomen ennätyksen ja oli kilpailun kolmas ennen Yhdysvaltojen Regan Smithiä sekä Kiinan Luying Chengiä. Uusi ennätysaika kirjataan nyt lukemiin 2.03,13. Lahtisen omissa nimissä ollut aiempi Melbournessa vuonna 2022 uitu SE 2.05,13 parani hurjat kaksi sekuntia. 200 metrin perhosuintikilpailu oli kärjen osalta todella kovatasoinen. Voiton napannut yhdysvaltalainen kirjasi voittoajan 2.01,85 ja Isäntämaan toiseksi tullut Cheng ui samassa finaalissa uuden nuorten maailmanennätyksen 2.02,71.

Helsinki Swimming Academyyn kuuluva uimari ei jättänyt tuloskunnon esittelyään pelkkään pitkään perhosuintiin. Lahtinen voitti tänään sunnuntaina 100 metrin perhosuinnin ja kirjaili myös satasella uudet SE-lukemat. Uusi Suomen ennätys kirjataan nyt aikaan 55,58. Lahtisen aiempi SE oli myös vuoden 2022 Melbournen kisoista uitu 56,88. Toiseksi kilpailussa sijoittui Kiinan Yiting Yu, ja kolmanneksi Ruotsin Louise Hansson.

– Aamun alkueräuinti 100 metrillä oli ihan nappionnistuminen ja se tuntui helpolta. Jännitti tosi paljon iltauinti, sillä en ole kovin usein uinuit tällaisissa kisoissa nelosradalla. Keksityin uinnissa potkuihin, niin että jalat pysyvät rentona, mutta nopeana ja sitä kautta uinti koko ajan matalana. Viimeisellä 25 metrillä alkoi tuntumaan, mutta onneksi olin ensimmäisenä maalissa. Tämä oli minun ensimmäinen MC-voittoni, joten olen todella tyytyväinen itseeni, eikä löydy oikein sanoja.

Lahtisen tulokset ovat erittäin kovia kansainvälisesti ajatellen myös joulukuussa kisattavia lyhyen radan MM-uinteja Budapestissä. Molemmat viikonloppuna uidut SE:t tuottavat reilusti yli 900 WA-pistettä. Uimari on tässä vaiheessa maailmancupin kokonaispisteissä sijalla kahdeksan.

Lahtinen jatkaa Aasian maailmancupkiertuettaan seuraavaksi Etelä-Korean Incheonin 24.–26.10 kilpailtavassa osakilpailussa sekä kiertueen päätöskilpailussa Singaporessa 31.10–2.11.

– Tänne lähtiessä en olisi uskonut, että pystyn voittamaan, mutta nyt on mennyt niin hyvin, että uskalsin luottaa ennen illan uintia ja sen aikana, että voin voittaa. Aika on tosi kova ja en ole ikinä ajatellut voivani uida noin kovaa, kun olen nähnyt itseni enemmän keskimatkan uimarina. Aika kertoo, että olen tosi nopea ja kestävä ja se uintivauhti oli samaa vauhtia kuin muiden, ja se lämmittää mieltä ja luo uskoa tulevaan. Vielä on kaksi osakilpailua jäljellä ja molemmissa on lähes sama ohjelma luvassa, joten tavoitteena on toistaa tämä sama niissäkin osakilpailuissa.  

Uimarin kommentit viikonlopun uinneista kuunneltavissa kokonaisuudessaan Uimaliiton SoundCloud -tililtä.

Ennakkouutinen maailmancupkiertueelta luettavissa täällä.

Lyhyen radan Suomen ennätykset
Laura Lahtisen henkilökohtaisen ennätykset

Henkilöt

Laura Lahtinen