
Veera Kivirinta ui EM-hopeaa 50 metrin rintauinnissa Belgradissa viime vuonna. Kuva: Bildbyrån
Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) teki keskiviikkona Lausannessa merkittävän päätöksen uinnin osalta, kun se hyväksyi uinnin kaikki 50 metrin lajit Los Angelesin 2028 kesäolympialaisten ohjelmaan. Aiemmin olympiaohjelmassa oli vain 50 metrin vapaauinti. Los Angelesissa 50 metrin matka kilpaillaan myös selkä-, perhos- ja rintauinnissa.
Tämä siirto kasvattaa uintikilpailujen mitalitapahtumien lukumäärän ensimmäistä kertaa olympialaisissa 41:een, kun niitä oli Pariisin 2024 ja Tokion 2020 olympialaisissa yhteensä 35. Kaikilla viidellä uintiurheilulajilla (uinti, taitouinti, vesipallo, uimahypyt, avovesiuinti) on nyt yhteensä 55 mitalitapahtumaa Los Angelesissa, enemmän kuin koskaan aiemmin yhdessä olympialaisissa millään lajilla.
Uimaliiton toiminnanjohtaja Pasi Salonen iloitsee päätöksestä.
– Vihdoinkin nämä lajit ovat olympiaohjelmassa. Tämä tuo ansaitun arvostuksen kaikille sprinttereille, jotka ovat kilpailleet MM-kisoissa, mutta eivät vielä olympialaisissa. Kyseessä on suuri askel, joka toivottavasti parantaa myös urheilija-apurahatilannetta.
Salonen uskoo, että uudistus pidentää uintiurien kestoa ja nostaa tasoa kaikissa lajeissa.
– Kilpailu 50 metrin matkoilla tulee varmasti kovenemaan entisestään, ja uskon, että Los Angelesissa tullaan näkemään kaikkien aikojen kisat.
Uintivalmentaja Marko Malvelan mukaan lajin sisällä olevat ovat arvostaneet aina kovaa työtä ja tulosta, oli matka mikä tahansa.
– On vain hyvä asia, että sprinttimatkat nostetaan sille paikalle, minne kuuluvatkin, muiden lajien rinnalle, Malvela sanoo.