Kolumni: Huippu-uinnin maajoukkuetoiminnan uudistus

#UUTINEN #UINTI 12.6.2024

Suomalainen uinti on kokenut menestystä kansainvälisellä areenalla 90-luvun kultaisista vuosista lähtien. Jani Sievisen ja Antti Kasvion ylivoima 90-luvulla, Hanna-Maria Seppälän, Jere Hårdin ja Jarno Pihlavan mitalit 2000-luvulla, ja viimeisenä Matti Mattssonin, Ari-Pekka Liukkosen, Mimosa Jallowin, Jenna Laukkasen ja Ida Hulkon menestys kansainvälisissä arvokisoissa on piirtynyt jokaisen uintifanin verkkokalvoille merkityksellisinä tapahtumina huippu-uinnin historiassa. Vaikkakin huippu-uinti on suurimmalta osalta kaikkea muuta kuin olympia-, MM-, ja EM-mitaleja, tuo maajoukkueemme mitalisuoritukset arvokisoissa uintia esille koko urheilukansan tietoisuuteen. Haluamme pysyä uinnin kansainvälisessä kehityksessä mukana ja tulevaisuudessakin kokea ikimuistoisia hetkiä katsomoissa ja TV-ruutujen äärellä.

Maajoukkuetoiminnan uudistuksen päätavoite on tietysti kansainvälisen menestyksen mahdollistaminen myös tulevaisuudessa; varmistaa, että lahjakkuudet voisivat harjoitella ja keskittyä uintiin huippuolosuhteissa, sallien kehityksen jatkumisen mahdollisimman pitkään ja kehittää suomalaista valmennusjärjestelmää paremmaksi kuin kilpailevilla mailla. Muiden maiden matkiminen, resurssien pienuudesta valittaminen tai vaikka yhteiskunnan muuttumisesta vähemmän kestävyyslajeja tukevaksi murehtiminen ei vie uintiamme eteenpäin, vaan meidän on yhdessä mietittävä kuinka voimme juuri tässä hetkessä luoda prosesseja ja toimintaa, joka avustaa uimareitamme eteenpäin jatkuvasti kiristyvässä kilpailussa.

Arvokkain resurssimme maajoukkuetoiminnan tehostamisessa ovat uimareiden lisäksi suomalaiset uintivalmentajat. Huipulle vievä työ tehdään 99 prosenttia seurojen kotialtaissa, niinä lukemattomina harjoitustunteina, kun urheilja-valmentajaparit hiovat yhdessä uintitekniikkaa, kehittävät entistä parempia metodeja kaivaa vuosien pohjatyöstä kaikki fyysinen kapasiteetti irti arvokisoihin ja pohtivat pitkällä tähtäimellä kuinka nousu maailman huippu-tasolle käytännössä tehdään.

Maajoukkueuudistus alkoikin avoimella keskustelutilaisuudella Varalassa toukokuun alussa, jossa agendana oli yksinkertaisesti kysyä maajoukkueuimareita arjessa kaitsevilta valmentajilta: “Kuinka maajoukkue voisi parhaiten palvella juuri teidän uimareitanne, nyt ja tulevaisuudessa?” Kansainväliset kilpailut, yhteistyö uimareiden ja valmentajien kesken ja selkeä yhdessä suunniteltu, kilpailukalenteria tukeva leiritystoiminta nousivat yhteisymmärryksessä teeseiksi, joilla suomalaista uintia lähdetään viemään kohti tulevaisuuden menestystä. Myös selkeä valintajärjestelmä, jossa arvokilpailuihin ja maajoukkueeseen nouseminen / kuuluminen on selkeää ja yksiselitteistä nousi tärkeäksi asiaksi, jotta uimarit ja valmentajat voivat luoda pidemmän ajan suunnitelmia uimareidensa harjoittelussa, jatkuvan arvokisarajojen metsästyksen sijaan. Tätä yhteistyötä, jossa suomalaiset uintivalmentajat kollektiivisesti tuovat kokemuksensa ja asiantuntijuutensa osaksi maajoukkueen toimintaa jatketaan. Yhteisen suunnittelun lomassa, opimme kaikki ymmärtämään mitkä toimet maajoukkueen osalta hyödyttävät lopullista tavoitettamme: arvokilpailumenestystä.

Moni asiahan kuulostaa paperilla hienolta, mutta loppujen lopuksi menestys voidaan kuitenkin kiteyttää kolmeen kivijalkaan; sitoutunut harjoittelu hyvissä olosuhteissa, laadukas valmennus ja näitä kahta tukeva arkielämä niin uimarilla kuin valmentajalla. Juuri näiden pohjalta lähdemme yhteistyössä rakentamaan, tämän hetken resurssit huomioon ottaen toimintaa, joka tukisi jokaisen lahjakkaan uimarin polkua kohti kansainvälisiä tuloksia. Samalla yhteistyö luo myös mahdolliseksi entistä laajemman verkostoitumisen niin uimarien kuin valmentajien kesken. Tässäkin yhteistyö on voimavara, joka lopulta hyödyttää meitä kaikkia. Eri valmentajilta löytyy erikoisosaamista suorituskyvyn eri alueilta ja sen tiedon ja kokemuksen jakaminen ja käyttöönotto laajemmin jokaisen suomalaisen huipulle tähtäävän uimarin valmistautumiseen on voimavara, joka tulevaisuudessa tulee käyttää maksimaalisesti hyväksi. Jokainen uimari-valmentajapari tulee kokemaan lukemattomia haasteita polullaan huipulle joihin ratkaisu ja tuki voi löytyä oman suomalaisen uintikenttämme sisältä, valmentajilta ja urheilijoilta, jotka elävät samoissa haasteissa ja ovat kenties jo löytäneet toimivia ratkaisuja. Yhdessä tekemisen kautta, mieltäen suomalaisen uinnin menestyksen meidän kaikkien yhteiseksi asiaksi, voimme tukea ja mentoroida toinen toistamme yhä parempiin suoritukseen.

Maajoukkuetoiminta uudistuu ja kehittyy vastaamaan nykymaailman tarpeisiin, uinti kuitenkin säilyy samana; jokainen hetki on mahdollisuus kehittyä ja kehitys mitataan sekunteina, kymmenyksinä ja sadasosina kilpailuissa. Tänäkin kesänä kehitystä mitataan niin SM-kisoissa, EM-kilpailuissa kuin olympiatasolla. Kannustetaan kaikki yhdessä uimareitamme jälleen unohtumattomiin suorituksiin!

Eetu Karvonen
Huippu-uinnin päävalmentaja

Henkilöt

Eetu Karvonen

Asiasanat

Kolumni