Kipujen keskeltä arvokisamitalistiksi – vastoinkäymiset muovasivat Eerika Revosta menestyjän

#TARINA #UIMAHYPYT 25.11.2022

”Kisapäivän aamuna mulla oli kovat säärikivut. Mietin, että tämän päivän jälkeen voin pitää lomaa. Ja päätin vetää täysillä. Lisäksi takana oli 3 metrin laudan pettymys, se antoi voimaa ja halua menestyä.”

Näin Eerika Repo kuvaa olotilaansa päivänä, joka päättyi lopulta nuorten EM-mitalijuhliin. 

Yhdeksän vuotta sitten voimistelutaustainen Eerika Repo suunnisti uimahyppyharjoituksiin kaverinsa vanavedessä. Repo oli aina pitänyt vesielementistä ja taitavalle nuorelle uimahypyt oli mitä mielekkäin laji. Alkeisryhmän harjoituksista Uimahyppyseura Tiirojen valmentaja Satu Uusitalo nosti Eerikan kehitysryhmään, jonka jälkeen ura kulki eteenpäin Uusitalon valmennuksessa. 

Salla Sofieva, joka toimii nuorten olympiavalmentajana ja tälläkin hetkellä vastaa Eerikan arkivalmennuksesta, tuli mukaan seitsemän vuotta sitten. 

Repo saavutti ensimmäisen SM-kultamitalinsa D-tyttöjen kerroshypyistä vuonna 2016. Sittemmin laudalle siirtynyt Repo on hallinnut vuodesta 2019 oman ikäsarjansa 1 metrin lautaa ja voittanut mestaruuden joka vuosi. 

”Eerika on pienestä asti ollut kilpailuhenkinen”, sanoo Sofieva ja jatkaa.

”Hän on pitkäjänteinen harjoittelija ja tulee mielellään harjoituksiin. Urheilu edellä on menty aina”, kuvailee Sofieva suojattiaan. 

Edellä mainittujen ominaisuuksien ollessa vallalla, ei ole ihme, että Repo nousi mitaleille heinäkuun 21. päivänä. Metrin laudan menestys povaa hyvää myös 3 metrin laudalle, joka on olympiateline. 

”Kolmen metrin menestyjät ovat usein myös metrin spesialisteja”, valaisee Sofieva. 

Loukkaantumiset haastaneet uudenlaiseen harjoitteluun

Eerika Revon arkiharjoittelu on tapahtunut viimeiset vuodet ammattitaitoisessa Salla Sofievan valmennuksessa. Viimeistä kauttaan B-tytöissä hyppäävän Eerikan B-vuosia ovat sävyttäneet terveyshaasteet, joilta ei urheilussa aina voi välttyä. 

”Loukkaantumisten ja kuntoutuksen aikana Eerika on osannut kehittää harjoitteluaan ja panostaa niihin asioihin, joita on voinut tehdä. Hän on kasvanut hurjasti B-vuosien aikana”, kertoo Sofieva, jolle hyvinvoiva urheilija on ensisijainen tavoite. 

Keväällä 2022 Revolla todettiin pitkälle edennyt penikkatauti, mikä saatiin ennen NEM-kisoja haltuun. Harjoittelu ja valmistautuminen kisoihin oli laadukasta, kun kivut olivat poissa. Kisojen jälkeen hän on kuitenkin joutunut seuraamaan harjoituksia altaan reunalta, kun viimeisin kuntoutusjakso ajoittuu elo-syyskuulle säärivamman äityessä pahaksi nuorten EM-kisoissa. 

”Romaniassa kivut tulivat takaisin. Pystyin kuitenkin hyppäämään fyssarina toimineen Juhan (Parikka) ammattitaitoisella avustuksella. Kisojen jälkeen edessä oli jälleen treenitauko”, avaa Repo tilannetta NEM-pronssimitalihyppyjen takana. 

Ajattelutavan muutos – hyppääminen epämukavuusalueelle

Fysiikan asettamat haasteet Eerika Repo on taklannut henkisen vahvuuden ja kasvun avulla. Osittain tiedostamatta tapahtunut asenne- ja ajattelutavan muutos on lopulta vahvistanut Revon kilpailusarjan rutiiniksi niin, etteivät edes pitkät harjoittelutauot ole suistaneet menestyspotentiaalia. 

Aivan mutkatonta harjoittelu ei kuitenkaan aina ole ollut. Määrällisesti 20 tuntia viikossa harjoitteleva Repo työnsi pitkään epämukavat asiat harjoituksissa taka-alalle. 

Uusien liikkeiden kokeileminen oli Revolle epämukavaa ja se aiheutti varovaisuutta harjoittelussa. 

”Tein asioita pitkään varovaisesti ensimmäisillä kerroilla. Salla puski minua rohkeuteen ja nyt olen uskaltanut tehdä ensimmäiset toistot heti kunnolla ja rohkeasti”, sanoo Repo, joka kokee kuitenkin luonteensa olevan myös hieman rämäpäinen.

Uimahypyissä erityisesti uudet hyppysuunnat voivat olla alkuun haastavia ja Repo myöntääkin, että ulos- ja taaksepäin lähtevät hypyt olivat pitkään hänelle epämieluisia. Keväällä 2022 ajattelutavassa tapahtui merkittävä muutos. 

”Laskimme Sallan kanssa, että olin keväällä tehnyt 200 kertaa yhtä minulle haastavaa hyppyä. Ymmärsin jälkikäteen, että olin tarttunut vaikeaan hyppyyn heti treenin aluksi, jotta saan sen ”alta pois”. En enää vältellytkään vaikeaa liikettä, mikä oli iso oivallus ja antoi avaimet kehittymiselle”, pohtii Repo viime kevään oppeja. 

Uskaltamisen kehittyminen on vahvistanut Repoa myös kilpailutilanteissa. Kisamoodissa hypyt tulevat selkärangasta, eivätkä ajatukset harhaile itseluottamuksen ja epämukavuuden alueille. 

Nuorten MM-kisoihin poikkeuksellisella valmistautumisella

Poikkeuksellinen valmistautuminen arvokisoihin on ollut Eerika Revolle vuonna 2022 ennemminkin sääntö kuin lopulta poikkeus. 

Nuorten MM-kilpailut hypätään Kanadan Montrealissa 27.11.–4.12.2022. Repo hyppää kisoissa metrin ponnahduslaudan kilpailun. Revon lisäksi kisoihin valittiin Aaron Hoffman 3 metrin laudalle ja Kerttu Toivonen kerroksille. Valitettavasti Hoffman sairastui koronaan juuri ennen kilpailuja ja joutui jättämään NMM-reissun väliin. 

Eerika Repo on hypännyt altaaseen noin parin kuukauden ajan ennen nuorten MM-kisoja. Sarja on kuitenkin tuttu, sama kuin nuorten EM-kisoissa. 

”Ehkä noin kuukausi jäi uupumaan vesiharjoittelusta, mutta luottavaisena lähden kisoihin. Tämä on viimeinen vuosi B-tytöissä, ensi vuonna kilpailen sitten isojen tyttöjen sarjassa”, fiilistelee Repo. 

Nuorten MM-kisat vievät Revon ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelle kilpailemaan. Se on iso asia nuorelle urheilijalle, jonka elämän täyttävät harjoitukset ja maksimissaan neljän tunnin pituiset koulupäivät yläkoulussa, joka on optimoitu huippu-urheilijaksi tähtääville nuorille. 

”Urheilun kautta olen päässyt matkustamaan ja saanut mun parhaat kaverit. Se on myös antanut isoimmat onnistumisen ja pettymyksen tunteet”, sanoi Repo NEM-mitalikahveilla Mäkelänrinteen uintikeskuksessa syyskuun alussa. 

Palataan vielä Romanian Bucharestiin 21.7.2022 ja pronssimitalisti Eerika Revon ajatuksiin. 

”Musta tuntuu, etten ole koskaan saanut noin hyvää fokusta kisaan. Heti alusta tuntui, että nyt mennään, nyt tuntuu hyvältä kisata, on hyvä fiilis ja haluan kisata. Oli alla tosi hyvä kisaharkka. Tasaista (hyppäämistä) koko kisa, ei yhtään epäonnistumista, kaikki pystyyn. Tänään oli vaan hyvä päivä.”

Kuuntele Eerikan kisa-analyysi metrin laudan jälkeen 

Lue lisää nuorten MM-valinnoista 

Henkilöt

eerika repo