Kekki ja Tuuli valmiita kohtaamaan maailman huiput Dohassa

#UUTINEN #TAITOUINTI 29.1.2024

Taitouinnin MM-kilpailut käydään Qatarin Dohassa 2.–10. helmikuuta. Suomesta Dohaan suuntaa kaksi soolouimaria: Pinja Kekki ja Sini Tuuli. Kilpailuissa on edustettuna 57 maata.

Tiedote uinnin ja taitouinnin joukkuevalinnoista

Kekki rikkoi soolon teknisen ohjelman B-rajan joulukuussa 
– Tuntuu hyvältä, koska olen tehnyt treeneissä vahvoja basemarkittomia suorituksia, joten voin hyvillä mielin odottaa myös vahvaa suorittamista Dohassa. Historiallisesti Suomen tuominen MM-areenalle on mahtavaa koko Suomelle sekä myös erittäin palkitsevaa itsellenikin, koska onhan tässä pitkään painettu jo älyttömän kovaa työtä, kertoo Kekki.

Pinja Kekki, soolo tekninen

– On hienoa saada Suomelta kaksi upeaa edustajaa MM-kilpailuihin. Pinja on teknisesti vahva uimari, jolla on hyvät dynaamiset ominaisuudet. Pinjan vahvuuksiin kuuluu trustien ja kierteiden lisäksi myös hyvät korkeudet. Hän on tarkka ja tiukka uimari, joka harvoin treeneissäkään tekee basemarkillisia suorituksia, kommentoi Kekin valmentaja Kristina Kekki ja lisää:

– Dohassa uskonkin näkeväni eheän, basemarkittoman suorituksen, jossa on hyötykäytetty hyvin musiikkia. Onnistuneella suorituksella Pinja taistelee finaalipaikasta.

Joulukuussa järjestetyissä Prahan kilpailuissa Tuuli ylitti soolon vapaaohjelmalla A-rajan
– Omat tunnelmat ovat odottavaiset ja innostuneet. Kokemuksesta tulee varmasti mieleenpainuva. Kilpailuihin valmistavat treenit ovat menneet erittäin hyvin ja nousujohteisesti, kertoo Tuuli.

Sini Tuuli, soolo vapaa. Kuva: Aleksi Uimonen

– Lähdemme hyvillä fiiliksillä Dohaan. Sinin harjoittelu kohti MM-kisoja on sujunut suunnitellusti ja viimeistelyssä on keskitytty erityisesti muun muassa kierteiden puhtauteen. Pieniä muutoksia koreografian on tässä vielä tehty, johtuen viime hetken uusista sääntötulkinnoista. Kisat ovat isot, taitouinnissa on 57 osallistujamaat. Kun laji kehittyy jatkuvasti hurjaa vuhtia, niin on todella mielenkiintoista päästä näkemään myös muiden maiden suorituksia ja uusia ideoita, kertoo Tuulin valmentaja Iris Lucenius ja jatkaa:

– Odotan näkeväni Sinin uinnissa rauhallista varmuutta ja keskittynyttä viimeistelyä hybrideissä sekä täysillä eläytymistä ja esiintymistä. Tarkoituksena on lähteä hyvillä mielin kisoista myös kotiin tietäen, että olemme tiiminä tehneet kaikkemme parhaan mahdollisen suorituksen eteen.

Iris Lucenius

Olen todella ylpeä Sinistä ja Pinjasta ja erityisesti molempien periksiantamattomasta asenteesta tähdätä MM-kisoihin. Suomalainen taitouinti on kehittynyt hurjasti viimeisten vuosien aikana, vaikka korona-aika toi urheilutoimintaan omat haasteensa. Meillä on nyt muutamia esikuvia aikuisuuteen asti pitkäjänteisesti töitä tehneistä urheilijoista, ja uutta menestyvää sukupolvea tulossa youth-ikäisistä lähtien. Suomalaisissa taitouintiseuroissa tehdään todella upeaa työtä nuorten taitouimareiden kanssa. Suomen ensimmäinen MM-edustus on hieno asia ja antaa varmasti potkua monen pienen taitouimarin harjoituksiin, kommentoi MM-edustajien joukkueenjohtaja Mira Helmiö.

Suomen joukkueen lajiohjelma (kellonajat Suomen aikaa)

PERJANTAI 2.2. klo 08.30
soolo teknisen ohjelman alkukilpailu | Pinja Kekki

LAUANTAI 3.2. klo 13.00
soolo teknisen ohjelman finaali

SUNNUNTAI 4.2. klo 08.30
soolo vapaaohjelman alkukilpailu | Sini Tuuli

TIISTAI 6.2. klo 19.00
soolo vapaaohjelman finaali

*Muutokset lajiohjelmassa ovat mahdollisia.

 

Kaikki MM-kisoista aikataulu ja tulokset 

Taitouinnin MM-kilpailut näkyvät mm. World Aquatics Youtube-kanavalla.

Taitouinnin MM-kisoja seurataan Taitouinnin kanavissa:
Facebook Instagram

 

Taitouimareiden kontakti kilpailujen aikana
Mira Helmiö, mira.helmio@uimaliitto.fi | 0503835594