Kahden finaalin ilta Györissä
#UUTINEN 26.7.2017
Suomalaiset ovat saavuttaneet Györin EYOF-uinneissa kolme finaalipaikkaa, ja lisäksi kaksi välierää, kun kisoja on jäljellä vielä kaksi päivää.
Sini Silvennoinen starttasi kolmatta kertaa satasen vapaauinnissa keskiviikkona. Finaalissa hän onnistui kohentamaan välieräsijoitustaan yhdellä ylöspäin päätyen seitsemänneksi. Finaalin tulos oli 57,53, kaksi sadasosaa välieriä hitaampi. Torstaina alkaa turkulaisen toinen matka, 50 metriä vapaata.
Erik Nurmi teki 200 metrin rintauinnin alkuerissä hulvattoman ennätysparannuksen. Hän petrasi toukokuisten GP-uintien ennätysaikaansa hurjat neljä sekuntia, mikä palkittiin finaalipaikalla. Radalta 8 finaaliin karsinta-ajalla 2.21,62 lähtenyt 16-vuotias tuli finaalissa aikaan 2.22,56. Nurmi on onnistunut kunnon ajoittamisessa esimerkillisesti, sillä myös avausmatkallaan satasen perhosessa hän kellotti parhaan aikansa. Torstaina ohjelmassa on vielä pitkä sekauinti.
Kisasivut ja tulospalvelu: www.gyor2017.hu
Uimaliiton EYOF-kisasivu