Joensuun Uimaseuralle myönnettiin huippu-uinnin tähtimerkki

#UUTINEN #UINTI #UIMAHYPYT 27.5.2024

Kuva: Juha Turunen

Joensuun Uimaseura on vuonna 1907 perustettu noin 1000 jäsenen seura, joka liikuttaa sekä harrastajia että kilpa- ja huippu-urheilijoita. Seuran toimintamuotoina ovat uimaopetus, harraste-, kilpa- ja huippu-uinti sekä harraste- ja kilpauimahypyt. Lisäksi seura tarjoaa yksityisille henkilöille ja yrityksille monipuolista vesiliikuntaa.

Joensuun Uimaseuralle on jo aiemmin myönnetty lasten ja nuorten sekä aikuisten tähtimerkit osoituksena laadukkaasta, modernista ja vastuullisesta seuratoiminnasta. Huippu-urheilun tähtiseurapolulle seura lähti keväällä 2023. Auditointi suoritettiin onnistuneesti tämän vuoden maaliskuussa yhdessä Uimaliiton, Pohjois-Karjalan liikunnan sekä seuran ihmisten kanssa.  

Huippu-urheilun tähtimerkki viestii toiminnan laadun lisäksi siitä, että seura on sitoutunut huippu-uinnin kehittämiseen ja laadukkaan arkiharjoitteluympäristön rakentamiseen. Seura tavoittelee nuorten ja aikuisten kansallista ja kansainvälistä menestystä sekä vahvistaa aktiivisesti yhteistyötä ja roolitustaan sidosryhmiensä kesken huippu-urheilun näkökulmasta.  

Huippu-uinnin tähtimerkki luovutettiin Joensuussa Sokos Hotel Kimmelissä seuran juhlatilaisuudessa

Tähtimerkin luovutti viime perjantaina Uimaliiton uintiurheilun kehityspäällikkö Juha Turunen ja merkin vastaanotti seuran toiminnanjohtaja Marjo Siintomaa-Toljander, puheenjohtaja Kare Lätti ja päävalmentaja Petri Hirvonen. Tilaisuudessa paikalla oli myös valmentajia, ohjaajia, hallituksen jäseniä, uimariedustajia sekä kaupungin ja yhteistyökumppaneiden edustajat.

Seuralle Tähtimerkin saaminen kertoo, että seura tekee laadukasta ja vastuullista työtä myös huippu-uinnissa. Huippu-uinnin tähtimerkki on ollut jo pidemmän ajan seuran strategiatyön tavoitteena, ja se on ohjannut toimintaa. Huippu-uinnin tähtimerkki on palkinto tehdystä työstä. Tähtimerkki vahvistaa seuran asemaa Itä-Suomen alueen merkittävänä toimijana, sillä Joensuun Uimaseura on ainoa alueen urheiluseura, jolta löytyy kaikki kolme tähtimerkkiä.

Prosessin aikana tarkasteltiin ja kehitettiin muun muassa seuran urheilijan polkua sekä vahvistettiin valmennuslinjaa osallistamalla esimerkillisesti valmentajia. Sen ansiosta seuran valmentajat tietävät hyvin mitä kunkin ryhmän urheilijoilta vaaditaan ja mitä seuraavien askelten ottaminen käytännössä heille tarkoittaa.

– Onnistuimme osallistamaan valmentajakuntaamme laajalla rintamalla urheilijan polun ja valmennuslinjausten kehittämisessä. Osallistava toimintamalli valmennusprosessien kehittämisessä oli erinomainen toimintatapa, jota aiomme varmasti hyödyntää myös tulevaisuudessa, seuran toiminnanjohtaja Siintomaa-Toljander, puheenjohtaja Lätti sekä päävalmentaja Hirvonen toteavat.

Seuran selkeänä vahvuutena nähdään yhdessä tekeminen ja sen vaaliminen arvojensa mukaisesti.

– Olemme erinomaisia tekemään asioita yhdessä ja yhteisöllisyys on seuramme arvomaailman ytimessä. Meillä on osaavia, kouluttautuneita ja innokkaita toimijoita niin päätoimisissa työntekijöissä, oto-valmentajissa, ohjaajissa sekä hallituksessa. Urheilijamme ovat sitoutuneita ja tavoitteellisia sekä tukevat toinen toistaan niin harjoituksissa, kilpailuissa kuin arjen keskellä, kolmikko iloitsee.

Auditointiprosessin aikana seura asetti kehittämistavoitteita seuraavien vuosien ajalle. Auditoinnissa oli mukana laaja joukko seuran ihmisiä, mukaan lukien huoltaja- ja uimariedustajia, joilta saatiin hyviä näkemyksiä ja uusia ideoita. Seura lähtee viemään nyt käytäntöön eteenpäin ensimmäiseksi auditoinnissa esiin tulleita kehityskohteita ja -ideoita.

– Valmistaudumme lähitulevaisuudessa koittavaan allasolosuhteiden merkittävään parantumiseen ja pyrimme saamaan toimintamme mahdollisimman valmiiksi seuraavaa kasvuaskelta varten. Haluamme myös varmistaa, että toimintamme säilyy jatkossa yhtä laadukkaana, mitä se tällä hetkellä on.

Seuraa edustavan kolmikon mielestä auditointiprosessi oli mielekäs ja luonteeltaan kehittämiseen tähtäävä. Prosessin aikana seura sai lukuisia aidosti toteuttamiskelpoisia ja laadukkaita kehittämisideoita, mitkä he haluavat ehdottomasti viedä käytäntöön. Joensuun Uimaseura kannustaa kaikkia rohkeasti lähtemään mukaan tähtiseuraohjelmaan.

– Auditointiprosesseissa saadaan luotua arvokasta tietoa ja dokumentaatiota seuran käyttöön ja varmistettua pitkäaikaista jatkuvuutta seuratyöhön, tähtimerkin vastaanottaneet sanovat.

Joensuun Uimaseura on Uimaliiton 7. huippu-uinnin tähtiseura ja kolmas uintiurheiluseura, jolle on myönnetty kaikki kolme tähtimerkkiä. Paljon onnea!