Iitu Ora lähtee taitouinnin SM-kilpailuihin hyvillä mielin

#UUTINEN #TAITOUINTI 22.5.2024

Kuva: Laura Henriksson

Viime kaudella taitouinnin maajoukkueessa uinut Iitu Ora tavoittelee maajoukkuepaikkaa ensi kaudelle. Hänet olisi valittu myös tämän kauden maajoukkueeseen, mutta joukkuetta ei saatu kasaan.

Treenejä taitouimarille kertyy seitsemän kertaa viikossa. Jokaisena arkipäivänä sekä sunnuntaina, kun joukkue treenaa aamulla ja illalla. Treeneissä harjoitellaan sekä kuivalla maalla että myös vedessä.

Treenikausi on jaettu kahteen osaa. Syksyllä keskitytään enemmän tekniikkaan, kun taas kisakaudella keväällä hiotaan ohjelmaa. Oran omaan mieleen on totta kai kisakausi, kun pääsee näyttämään omaa kehitystään. Totta kai myös kisamatkat sekä kisa fiiliksen saaminen näiden kautta, on taitouimarin mieleen.

Helsingin uimareita edustava Ora esiintyy sekä joukkueen kanssa että soolona. Joukkueen kanssa uidessa on kavereita vierellä, joihin voi tukeutua, kun taas soolona pääsee näyttämään oman osaamisensa ja voi itse vaikuttaa kokonaisuuteen altaassa.

– Molemmissa ohjelmissa on omat hyvät puolensa, Ora kommentoi.

– Ennen joukkue ohjelmia perinteenä on huutaa joukkue huuto yhdessä. Myös tsemppipeukut pitää antaa kaikille ennen esiintymistä, Ora jatkaa hymyillen.

Jännittäjä tyyppiä Ora ei ole. Hän nauttii muiden edessä esiintymisestä ja osaa säädellä jännitystään. Vatsassa hän kertoo totta kai olevan aina pieni jännitys, muttei mikään paniikin omainen.  

– Sellainen sopiva jännitys jotta saa adrenaliinia kroppaan ja sitä kautta tuomareilta plussa pisteitä, Ora kertoo.

Monen lajin kautta taitouimariksi

Taitouintia Ora on harrastanu kahdeksan vuotta. Ennen tätä on hän kokeillut mm. rytmistä voimistelua, jalkapalloa, telinevoimistelua, viulunsoittoa sekä uintia. Ora piti paljon voimistelusta sekä uinnista, joten hän päätti jokseenkin yhdistää nämä lajit ja aloitti taitouinnin.  

Kilpauinti oli Oralle mieluisa laji mutta pelkästään edestakaisin uiminen kyllästytti häntä hieman. Taitouinnissa on niin monta eri osa-aluetta, jossa voi kehittää itseänsä, että se piti hänen mielenkiintonsa yllä tätä lajia kohtaan. Myös lajin haastavuus on saanut Oran pysymään lajin parissa. Hyvät ystävät sekä mukavat valmentajat pitävät totta kai myös motivaatiota yllä lajia kohtaan.

Kilpauintia Ora harrastaa edelleen hieman. Hän on kilpaillut pienemmissä kisoissa, ja on edelleen hyvällä tasolla tässä lajissa.

– Kesällä uin mahdollisesti SM-kisoissa. Sain rajat rikki 50 ja 100 metrin rintauinnissa, sekä myös 50 metrin vapaauinnissa, Ora kertoo.

Taitouinnin SM-kisat Pirkkolassa tulevana viikonloppuna

Tulevana viikonloppuna Helsingin Pirkkolassa järjestetään taitouinnin nuorten ja aikuisten SM-kilpailut. Osallistujia kisoihin on ilmoittautunut 125 uimaria. Kilpailut ovat avoimet, joten myös Tanskasta sekä Tšekeistä on osallistujia mukana.

Ora kilpailee itse kumpanakin kilpailupäivänä, sekä soolona että joukkue ohjelmissa.

– Tavoitteena on uida mahdollisimman ehjiä kokonaisuuksia, Ora kommentoi.

Kirjoittaja: Laura Henriksson

 

SM-kilpailuiden aikataulu:

La 25.5.2024

klo 10:15 Soolo vapaaohjelma aikuiset
klo 10:40 Joukkue vapaaohjelma nuoret
klo 11:55 Duo tekninen ohjelma aikuiset
klo 13:00 Yhdistetty vapaaohjelma aikuiset
klo 13:05 Yhdistetty vapaaohjelma nuoret
klo 14:00 Soolo vapaaohjelma nuoret
klo 16:00 Duo vapaaohjelma aikuiset
klo 18:00 Joukkue tekninen ohjelma nuoret
klo 18:05 Joukkue tekninen ohjelma aikuiset
klo 18:10 Akrobatiaohjelma nuoret
klo 18:30 Duo tekninen ohjelma nuoret

 

Su 26.5.2024

klo 10:15 Soolo tekninen ohjelma nuoret
klo 10:40 Duo vapaaohjelma nuoret
klo 11:55 Akrobatiaohjelma aikuiset
klo 12:10 Soolo tekninen ohjelma aikuiset
klo 12:35 Joukkue vapaaohjelma aikuiset
klo 14:00 Palkintojenjako

Asiasanat

taitouinti