Hallaselkä tavoittelee MM-kilpailuista maapaikkaa Pariisin olympialaisiin

#UUTINEN #UIMAHYPYT 1.2.2024

Hallaselkä Fukuokan MM-kisoissa heinäkuussa 2023. Kuva: Chris Rye

Doha isännöi uintiurheilun MM-kilpailuja 2.–18. helmikuuta. Uimahyppyjen osalta kisat käydään 2.–10.2.2024. Suomea Qatarissa edustaa Tiirojen Lauren Hallaselkä.

Hallaselkä aloitti viime syksynä opinnot Yhdysvalloissa ja on asunut ja harjoitellut siellä nyt puolen vuoden ajan. Hallaselän mukaan harjoittelun totuttelemiseen meni syksyllä pitkä aika ja vaikeita viikkoja oli. Tämän vuoden puolella raskaat harjoitukset ovat jääneet ja hypyt ovat olleet varmoja. Vanhoista tekniikkavirheistä on päästy pikkuhiljaa eroon ja itseluottamus on alkanut löytyä niin treeneissä kuin kilpailuissa.

 – Arki Amerikassa pyörii tosi kiireisenä. Syksyllä oli todella paljon uutta mihin piti sopeutua. Nyt vuoden vaihteen jälkeen koulu ja arjen aikataulut ovat sujuneet paremmin. Joukkue on tosi mukava ja kaikki tekee ahkerasti töitä ympärillä, joten se motivoi myös itseäni tekemään täysillä, Hallaselkä avaa arkeaan rapakon takana.

Syksy on sisältänyt muutamia kilpailuja, mutta maaliskuussa alkavat viralliset yliopistojen väliset kilpailut.

Uusi arki on tuonut myös yllätyksiä

Hallaselkä tiesi arjen Yhdysvalloissa olevan kiireistä, mutta sen hektisyys tuli silti yllätyksenä. Aikaa vapaa-ajalle ei meinaa jäädä ja joukkueen velvollisuuksia on myös harjoitusten ulkopuolella.

 – Suomessa koulu ei vienyt ollenkaan aikaa ja nyt se vie viikosta melkein saman verran kuin harkat. Koulusta en ole vielä löytänyt mitään itseän kiinnostavaa opiskeltavaa, mutta sen suhteen etsinnät jatkuvat.

Opiskeluissa Hallaselällä on aikaa käydä vielä peruskursseja ja erikoistua omiin opintoihin seuraavan vuoden sisällä. Uimahyppääjän mukaan, jos hän olisi jäänyt Suomeen, hän olisi halunnut hakeutua Poliisikouluun Veera Kivirinnan jalanjäljissä.

MM-kilpailuissa tavoitteena maapaikka Pariisiin 

Dohaan suuntaa iloisen kuuloinen uimahyppääjä. Hallaselkä on Dohassa Ruotsin maajoukkueen seurassa. Hän on tehnyt aiemminkin kansainvälisiä kilpailureissuja ruotsalaisten kanssa.

 – Yksi reissun parhaista asioista on varmasti se, että pääsen osana joukkuetta kisoihin. Aikaisemmilta reissuilta joukkue on tiivistynyt ja olemme kuin yksi iso perhe. Kaikki kannustavat toisiaan ja saadaan fysioterapiaa ja valmennusapua. Joukkueesta löytyy myös paljon erilaisia ihmisiä, mikä tasapainottaa hyvin, Hallaselkä iloitsee.

Päätavoitteekseen Dohassa Hallaselkä mainitsee maapaikan saavuttamisen Suomelle Pariisin olympialaisiin naisten kolmen metrin laudalla. Metrin ponnahduslauta toimii Hallaselälle näissä kisoissa lämmittelynä ja siinä hän sanoo ottavansa vain jännitykset pois alta. Kevään ja kesän suunnitelmat Hallaselällä on vielä auki, kun olympiapaikka on vielä epävarma.

 – Riippumatta siitä pääsenkö Pariisin vai en, tavoittelen kesäkuussa Serbian EM-kisoissa hyviä sijoituksia, Hallaselkä sanoo.

Hallaselän kisa-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Perjantai 2.2.2024

09.00 | 1 metrin lauta, alkukilpailu
18.00 | 1 metrin lauta, finaali

Torstai 8.2.2024

09.00 | 3 metrin lauta, alkukilpailu

Perjantai 9.2.2024
09.00 | 3 metrin lauta, semifinaali
17.30 | 3 metrin lauta, finaali

 

Kaikki MM-kisoista | MM-hyppyjen tulossivut

Uimahyppyjen MM-kisoja seurataan Uimaliiton kanavissa.
X (ent. Twitter) | Facebook | Instagram