Hallaselkä ja Kanerva avasivat MM-kisat Gwangjussa

#UUTINEN #UIMAHYPYT 12.7.2019

Kuva: Taina Karvonen

Uintiurheilun MM-kilpailut käynnistyivät perjantaina Etelä-Korean Gwangjussa. Avauspäivänä kisattiin uimahyppyjä ja taitouintia. Suomella on Gwangjussa kolme uimahyppääjää ja ensi viikon sunnuntaina käynnistyvissä MM-uinneissa seitsemän uimaria.

Finaalipaikat jäivät noin 30 pisteellä 

Lauren Hallaselkä ja Roosa Kanerva kilpailivat perjantaina metrin ponnahduslaudan alkukilpailussa. Molempien tie nousi pystyyn karsinnassa, josta 12 parasta jatkoivat lauantain finaaliin. Hallaselkä oli alkukilpailun 30:s ja Kanerva 34:s.

– Lauren sai hyvää kokemusta ensimmäisistä aikuisten MM-kisoistaan tehtyään kolme onnistunutta hyppyä, mutta kahteen viimeiseen jäi parannettavaa. Roosalla puolestaan toisen hypyn vauhti tuli pahasti laudan kulmaan ja se vaikutti hypyn lentorataan, mutta silti hän hoiti hypyn hyvin veteen, kertoi joukkueenjohtaja Taina Karvonen.

Hallaselän tulos oli 203,50 ja Kanervan 199,90. Finaaliin vaadittiin 232,55 pistettä, minkä molemmat ovat tällä kaudella saavuttaneet, Kanervan kauden paras on peräti 240,20 ja Hallaselällä 236,75.

– Kauden parhaat jäivät kauaksi, mutta tuomarilinjakin oli todella tiukka nyt, eli kärkitulokset tässä kisassa olisivat kyllä olleet ihmeiden takana, Karvonen huomautti.

Suomalaiskaksikon MM-kisat ovat nyt paketissa. Nea Immonen kisaa Gwangjussa vielä ensi torstaina kolmen metrin ponnahduslaudalla Suomen aikaa klo 4.00 alkaen.

Uimahyppyjen MM-kisasivu 

Seuraa MM-uimahyppyjä Yle Areenasta ja TV2:sta! 

Perjantai 12.7.2019

15.26 Uimahyppyjen MM-kilpailut Yle TV2

Lauantai 13.7.2019

03.55 Uimahyppyjen MM: miesten synkrohypyt, 3 m:n alkukilpailu Yle Areena
06.55 Uimahyppyjen MM: sekasynkrohypyt, 10 m:n loppukilpailu Yle Areena
09.25 Uimahyppyjen MM: naisten 1 m:n loppukilpailu Yle Areena
14.40 Uimahyppyjen MM: miesten synkrohypyt, 3 m:n loppukilpailu Yle Areena
14.50 Uimahyppyjen MM-kilpailut 13.7. Yle TV2

Sunnuntai 14.7.2019

03.55 Uimahyppyjen MM: naisten synkrohypyt, 10 m:n alkukilpailu Yle Areena 
09.25 Uimahyppyjen MM: miesten 1 m:n loppukilpailu Yle Areena
14.40 Uimahyppyjen MM: naisten synkrohypyt, 10 m:n loppukilpailu Yle Areena
16.00 Uimahyppyjen MM-kilpailut 14.7. Yle TV2

Maanantai 15.7.2019

03.55 Uimahyppyjen MM, naisten synkrohypyt, 3 m:n alkukilpailu Yle Areena
06.55 Uimahyppyjen MM, miesten synkrohypyt, 10 m:n alkukilpailu Yle Areena
09.25 Uimahyppyjen MM, naisten synkrohypyt, 3 m:n loppukilpailu Yle Areena
14.40 Uimahyppyjen MM, miesten synkrohypyt, 10 m:n loppukilpailu Yle Areena
15.00 Uimahyppyjen MM-kilpailut 15.7. Yle TV2

Tiistai 16.7.2019

03.55 Uimahyppyjen MM, naisten 10 m:n alkukilpailu Yle Areena
09.25 Uimahyppyjen MM, naisten 10 m:n välierät Yle Areena
14.40 Uimahyppyjen MM, joukkueiden loppukilpailu Yle Areena
15.30 Uimahyppyjen MM-kilpailut 16.7. Yle TV2

Keskiviikko 17.7.2019

03.55 Uimahyppyjen MM, miesten 3 m:n alkukilpailut Yle Areena
09.25 Uimahyppyjen MM, miesten 3 m:n välierät Yle Areena
14.40 Uimahyppyjen MM, naisten 10 m:n loppukilpailu Yle Areena
15.00 Uimahyppyjen MM-kilpailut 17.7. Yle TV2

Torstai 18.7.2019

03.55 Uimahyppyjen MM, naisten 3 m:n alkukilpailu Yle Areena
09.25 Uimahyppyjen MM, naisten 3 m:n välierät Yle Areena
14.40 Uimahyppyjen MM, miesten 3 m:n loppukilpailu Yle Areena
15.00 Uimahyppyjen MM-kilpailut 18.7. Yle TV2

Perjantai 19.7.2019

03.55 Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n alkukilpailu Yle Areena
09.25 Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n välierät Yle Areena
14.40 Uimahyppyjen MM, naisten 3 m:n loppukilpailu Yle Areena
15.30 Uimahyppyjen MM-kilpailut 19.7. Yle TV2

Lauantai 20.7.2019

09.25 Uimahyppyjen MM, sekaparien 3 m:n synkrohyppyjen loppukilpailu Yle Areena
14.40 Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n loppukilpailu Yle Areena
16.00 Uimahyppyjen MM-kilpailut 20.7. Yle TV2

Asiasanat

MM-kilpailut