• Etusivu
• Uutiset

Helsingissä järjestettiin kesällä 2000 uinnin, uimahyppyjen, taitouinnin ja avovesiuinnin EM-kilpailut. Tapahtuma on suurin suomalaisessa uintiurheilussa toteutettu ponnistus, jonka onnistumiseen tarvittiin iso joukko lajeille sydämensä menettäneitä toimijoita. Kilpailut pidettiin 28.6.–9.7. Mäkelänrinteen upouudessa uintikeskuksessa ja Espoon Pitkäjärvellä Nuuksiossa. Tässä juttusarjassa kerromme päivittäin kisoihin liittyvistä tapahtumista ja henkilöistä.

EM-kisat saatiin Helsinkiin toisella yrittämällä

Kesän 2000 EM-kilpailut alkoivat 28. kesäkuuta taitouinnilla. Ohjelmassa oli pariuinnin tekninen ohjelma, jossa Suomella ei ollut edustajia. Ensimmäinen kilpailupäivä oli jännittävä, etenkin järjestelytoimikunnalle. Oliko kaikki tarvittava varmasti tehty, jotta iltapäivällä voivat käynnistyä Suomen suurimmat uinnin arvokisat ja niiden ensimmäinen kansainvälinen tv-lähetys?

Kisojen eteen oli tehty tiiviisti töitä noin kaksi vuotta. Järjestelytoimikunnan puheenjohtajaksi nimettiin Uimaliiton puheenjohtajana vuosina 1999–2000 toiminut teollisuusneuvos Yrjö M. Lehtonen. Kilpailutoiminnan johtajaksi ja järjestelytoimikunnan varapuheenjohtajaksi valittiin Jukka Vilske, joka kertoo Helsingin EM-kisojen synnystä:

– Uimaliitossahan EM-kisoja suunniteltiin haettavaksi jo useita vuosia etukäteen, kun Mäkelänrinteen uintikeskusta puuhattiin 1990-luvulla. Kun saatiin tietää, että uintikeskus valmistuu kesäksi 1999, päätettiin hakea EM-kisoja ja otettiin yhteyttä Euroopan uimaliittoon LEN:iin.

Kesän 1999 EM-uinteja hakivat Ateena, Helsinki ja Istanbul. LEN myönsi kisat suomalaisten pettymykseksi Turkkiin.

Onneksi uusi tilaisuus tarjoutui odotettua nopeammin. Jo 1980-luvun alusta lähtien EM-kisat oli järjestetty parittomien vuosien kesinä. Kansainvälisen uimaliiton (FINA) MM-kilpailuilla on paljon epäsäännöllisempi ja lyhyempi historia, kunnes FINA päätti alkaa järjestämään vuodesta 2001 alkaen pitkän radan MM-uinteja parittomina vuosina, jotta ne eivät olisi koskaan päällekkäin olympiauintien kanssa. Tämä ajoi EM-uintien uudelleen sijoittamista, ja LEN päätti siirtää EM-uinnit parillisille vuosille. Seuraavat EM-kisat päivättiinkin heti kesälle 2000. Suomen lisäksi kesän 2000 kisoja haki vain Italia. Hakuprosessi oli pitkä, mutta elokuussa 1998 LEN vihdoin myönsi kilpailut Helsinkiin.

– Järjestelytoimikuntamme kävi heinäkuussa 1999 tutustumassa Istanbulin EM-uinteihin. Se oli hyvä oppi. Kisoja edeltäneiden pommiattentaattien vuoksi poliisi ja armeija valvoivat todella tarkasti tapahtumaa, eikä siellä mitään sattunutkaan. Keskustelimme paljon turkkilaisten kisaisäntien kanssa tapahtuman kipupisteistä. Istanbulissa kuljetukset hieman tökkivät, ja halusimme hoitaa sen paremmin. Myös lajien välisiin toimintoihin päätimme kiinnittää huomiota, jotta kisojen tunnelma säilyy, kun samana päivänä kisataan samassa paikassa esimerkiksi uimahyppyjä ja uintia, Jukka Vilske kertoo.

Suomen joukkuekin täytti Istanbulissa tavoitteensa kahdella mitalilla, EM-pronssia Jukka Piekkaselle ja Jani Sieviselle.

Mäkelänrinne testattiin ja viilattiin arvokisa-areenaksi

Suomen uintiurheiluväen unelma, Mäkelänrinteen uintikeskus, valmistui toukokuussa 1999 ja vihittiin käyttöön 12. kesäkuuta. Jukka Vilske muistaa päivämäärän erityisen hyvin, se oli hänen 50-vuotisjuhlapäivänsä. Jo edeltävänä viikonloppuna ”Märskyssä” oli kuitenkin jo kisattu Rollo-uinnit. Samana kesänä käytiin vielä varsinaiset EM-kilpailujen testikilpailut, kun Simmis United, Helsingin Uimarit ja Härveli isännöivät viisipäiväiset SM-kilpailut uinnissa, uimahypyissä ja taitouinnissa. Kenraaliharjoitus sujui hyvin, vaikka ajanoton kanssa olikin ajoittain ongelmia. Kisat olivat tulevan EM-kesän vuoksi avoimet, mutta SM-uinnit houkuttelivat vain satunnaisia ulkomaisia uimareita Helsinkiin.

Märsky koki pieniä parannuksia EM-kilpailujen lähestyessä. Suuritöisin muutos oli 10 metrin hyppytason leventäminen. EM-kisojen ohjelmaan istutettu kerrosten parihypyt edellyttivät kolmen metrin leveyttä kympissä, jolloin hyppytasoa jouduttiin leventämään puolisen metriä. Arkkitehti Marjatta Hara-Pietilä, 1960-luvun olympia- ja EE-uimari, ymmärsi hyvin uudistuneiden sääntöjen vaatimukset rakenteiden muuttamiselle. Hyppyallas varustettiin myös vedenpinnan rikkovilla suihkuilla.

– Yksi iso muutostyö oli myös sprinklerijärjestelmä, jonka tarpeellisuudesta huomautti pelastustoimi. EM-kilpailujen myötä uimahalliin tuotavat massiiviset kaapeloinnit lisäsivät tilan palomassaa huomattavasti arkikäyttöön verrattuna. Rakentaja YIT hoiti sprinklerit jälkiasennuksena, Vilske muistaa.

Pääaltaan siirrettävä päätypalkki vaati myös hienosäätöä, sillä sen havaittiin joustavan uimareiden käännöksissä ja starteissa. Vilskeen esityksen mukaan palkki saatiin kuitenkin kiilattua ”kiinteäksi”.

– Ainahan tällaista pientä tulee esille, eihän siinä mitään, korjattiin asiat, hän summaa.

Pirkkolan ja Tikkurilan uimahalleja käytettiin EM-kisojen aikana harjoitushalleina.

Nuuksiossa uitiin ympäristöystävällisesti

Avovesiuinti oli vuonna 2000 vielä kovin uusi laji, uintiurheilun EM-kisojen osaksi se tuli vuonna 1995. Helsingin EM-kisoissa paikaksi valittiin Pitkäjärvi Espoossa. Solvallan urheiluopisto tarjosi sopivat puitteet ja Nuuksion kansallispuisto luonnonkauniit olosuhteet arvokisan järjestämiselle.

– Se oli ainoa paikka, jossa voitiin toteuttaa vaaditut 5 ja 25 kilometrin radat. Veden lämpö oli noin 18–19 astetta, joillekin eurooppalaisille ehkä viileähkö, Jukka Vilske kertoo.

Suurin haaste nelipäiväisessä avovesiuintikisassa oli uimareiden turvallisuus. Kisaa turvaamaan tarvittiin veneitä, kullekin uimarille yksi, jossa kisaa seurasi valmentaja tai huoltaja sekä veneen kuljettaja. Noin 60 pienveneen hankkiminen ei ollut ainoa haaste, sillä kansallispuiston alueella ei saanut käyttää polttomoottorisia veneitä. Ratkaisuksi hankittiin sähköperämoottoreilla varustettuja soutuveneitä, mutta myös akkuja tarvittiin suuri määrä, sillä yksi akku venettä kohden ei riittänyt koko kisan ajaksi.

”Yksi henkilö ei pysty tekemään kisoja”

Kevät 2000 oli kiireistä aikaa EM-kisojen järjestelykoneistossa. Kisoihin ilmoittautui lähes tuhat urheilijaa 43 maasta, yhteensä akkreditoituneita joukkueidenjäseniä oli noin 1430. Tällä mittapuulla EM-kisat olivat isommat kuin esimerkiksi Lahden vuoden 2001 MM-hiihdot.

Helsingissä vieraili paitsi ulkomaisia joukkueenjohtajia, esimerkiksi Italiasta ja Saksasta, myös LEN:n komiteoiden edustajia tarkastuskäynneillä eri lajeihin liittyen. Yleisradion kanssa tehtiin myös tiivistä yhteistyötä, sillä Yle Urheilu tuotti kisat kattavasti moneen maahan. Märskyyn rakennettiin 33 selostuspaikkaa ja 150 kirjoittavan median paikkaa, sekä tietysti erillinen mediakeskus.

– Vierailuissa henki oli aina hyvä. Esittelimme LEN:n henkilöille tiloja ja suunnittelimme toimintoja. Kaikki paikat käytiin tarkasti läpi. Mitään kommelluksia ei sattunut eikä turhia illanistujaisia pidetty, Jukka Vilske kertoo.

– Ihmettelen kyllä, miten repesin silloin näihin kaikkiin oman päivätyöni ohella, jossa matkustelin paljon. Tosin sihteerinikin auttoi välillä faksien ja muiden kanssa, Vilske naurahtaa.

Hänen listallaan on lukemattomia nimiä, joita ilman EM-kisoja ei olisi ollut. Lajien vastuupuuhissa toimivat muun muassa Kirsti Nyman-Hoffmeister ja Raimo Strandén uinnissa, Kirsi Hellas ja Seppo Loiske avovesiuinnissa, Vesa Martikkala, Marja Matturi-Slotte uimahypyissä sekä Mette Laakso ja Ulla Lucenius taitouinnissa. Erityiskiitoksen Vilske antaa Matti Turpeiselle, joka oli suurena apuna uimahyppykisojen suunnitteluvaiheessa.

– Yksi henkilö ei pysty tekemään kisoja. Näidenkin henkilöiden lisäksi oli paljon muita toimijoita seremonioissa, kuljetuksessa, hotelleissa, mediapalveluissa, infopisteessä, kisatoimistossa, ynnä muissa. Kaikkia yhdisti hyvin korkea sitoutumisen taso kisojen tekemiseen. Vapaaehtoisten värvääminen aloitettiin ajoissa, mutta se oli silti vaikeaa kesäloma-aikaan. Tuomareita meillä kyllä oli riittävästi mutta muiden eteen tehtiin paljon soittelua. Ilman ”uintiperheiden” verkostoa emme olisi selvinneet, sillä lajitaustaisten ihmisten lähipiireistä oli mukana paljon sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät ennen olleet missään tekemisissä uintiurheilun kanssa, Vilske kertaa.

Vapaaehtoisia kisoissa oli mukana noin 500. Isoimpina ulkopuolisina palveluina EM-kisoihin ostettiin markkinointi ja catering. Ruokailut järjestettiin isossa teltassa Mäkelänrinteen uintikeskuksen ja lukion välisellä parkkipaikalla. Samalla paikalla oli myös kumppaneiden esittelypisteitä.

Konttikommellus juhannusaattona

Juhannuksena 2000 EM-kisojen alkuun oli enää viisi päivää, mutta pieneen lepohetkeen oli silti aikaa. Jukka Vilske ja vaimonsa Heli ajoivat mökille Puumalaan viettämään juhannusaattoa perinteikkäästi paikallisen tanssilavan talkootehtäviin.

– Se oli juhannusaattona iltauutisten aikaan, kun kisojen pääsihteeri Timo Aheristo soitti, ja sanoi, että Omegan ajanottolaitteistoa tuova konttirekka ei ole saapunut Helsinkiin ajallaan, ja esillä oli myös epäily, että rekka olisi kaapattu Venäjälle, Vilske aloittaa.

– Soitin seuraavaksi kuljetusliikkeen johtajalle, ja tavoitinkin hänet juhannuksen vietosta Turun saaristosta. Sanoin, että nyt pitäisi jäljittää yksi rekka. Johtaja päivitteli, että kaikenlaista sitä voi tapahtua ja lupasi palata asiaan, Vilske muistelee.

Juhannusaaton ilta kului asiaa pohtiessa, mutta lopulta tuli tieto, että kyseinen rekka oli löydetty ja se seisoi varikon pihassa Vantaalla, vaikka sen olisi pitänyt jo olla Mäkelänrinteen uintikeskuksella.

– Kuljetusliike kuitenkin paikkasi tilanteen, ja hoiti rekan kontteineen seuraavaksi aamuksi Mäkelänrinteelle. Ajettiin sitten juhannuspäivänä takaisin Helsinkiin, Vilske päättää.

Me onnistuimme yhdessä

Vaikka kilpailut vihdoin saatiin käyntiin, Jukka Vilskeen kiireet eivät helpottaneet. Hän ehti kierrellä hallilla ja seurata kilpailuita, mutta oli myös kertomassa useasti kilpailujen järjestelyistä muun muassa medialle, jota oli paikalla paljon. Pieniä haasteita ilmeni päivittäin, mutta kovin suuria kommelluksia hän ei muista:

– Kisatoiminnassa ei tullut isoja äkillisiä haasteita, altaalla kaikki toimi hyvin. Naisten 200 tai 400 metrin finaalissa tuli epätasainen lähtö ja sen takaisinkutsumisen yritys aiheutti uusintauinnin, ja siinä sattui sitten voittaja vaihtumaan. Taitouinnissa ilmeni yksi dopingtapaus, se ei kohdistunut suomalaisiin. Ja sitten se, että Manu Mäntymäki ei päässytkään ikärajan vuoksi uimaan kisoissa, vaikka etukäteen hänen piti olla joukkueessa, Vilske muistelee.

12 päivän kilpailut olivat menestys monella mittapuulla. Helsingin EM-kilpailuita muisteltiin vielä seuraavina vuosina parhaiten järjestettyinä EM-kilpailuina ja televisiointia kehuttiin ulkomaita myöten.

– Muistan silloin sunnuntaina 9. heinäkuuta iltakahdeksan aikaan, kun kisat päättyivät, ja pääallasta alettiin heti tyhjentää huoltoa varten. Kävelin siellä takakäytävällä ja ajattelin, että me onnistuttiin. Nimenomaan me. Takana oli pari vuotta tiivistä työtä ja toimimme erinomaisesti yhdessä ja saimme iloita kotikisoista, Vilske sanoo.

Paljon muisteltavaa uinnin parista

Kun Helsingissä uitiin jälleen Euroopan mestaruuksista, vuonna 2006 lyhyellä radalla, Jukka Vilske toimi kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Hän on toiminut myös vuosia uinnin kansainvälisenä FINA-tuomarina. Valtiovallan taholta hänet on palkittu liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristillä sekä ansiomitalilla kullatuin ristein.

Paitsi valtakunnan tasolla, myös kotiseudullaan Espoossa Jukka Vilske on ollut merkittävä uintiurheilun vaikuttaja. Hän oli yhdistämässä vuonna 2004 neljää espoolaista uimaseuraa Cetus Espooksi ja toimi suurseuran puheenjohtajana yhdeksän vuotta 2008–2016.

– Pari-kolme vuotta sitten jättäydyin pois seuratoiminnasta, veren pitää vaihtua, olen sanonut. Olin mukana vielä Leppävaaran ulkoaltaan kattamisprojektissa ja Uimaliiton olosuhdetyöryhmän puheenjohtajana, Vilske tiivistää.

Nyt aikaa riittää enemmän vapaa-ajalle. Mökki ja veneily vetää edelleen Puumalaan ja yli satavuotiaalla Ruokotaipaleen tanssilavalla on mukava tavata tuttavia ja nauttia kesästä.

– En kuitenkaan hetkeksikään ole menettänyt kiinnostusta uintiurheiluun ja koen saaneeni paljon mukana ollessani. Minulla on hymy ja hyvänolon tunne voimakkaina edelleen uinnista puhuttaessa.