Aluevalmennusjärjestelmä


Uintiurheilun aluevalmennusjärjestelmä on luotu alun perin osana vuoden 2023 ajalle saatua Opetus- ja kulttuuriministeriön lasten- ja nuorten valmennus- ja koulutustoiminnan kehitystoiminnan hanketta.
Uimaliiton tavoitteena vuonna 2024 on kasvattaa alueellista toimintaa.

Uimahyppyihin palkattiin 1.9.2023 yksi aluevalmentaja tukemaan kansallisen uimahyppytoiminnan kehitystä koko valtakunnassa. Uimahyppyjen aluevalmennusjärjestelmä on luotu tukemaan alle 18-vuotiaiden kansallisen tason hyppääjien kehitystä.

Uimahyppyjen aluevalmennusjärjestelmä perustuu vuonna 2022 aloitettuun alueleiritoimintaan.
Uimahypyissä pyritään järjestämään yhteensä 3-4 alueleiriä vuosittain, joiden vastuuvetäjänä uimahyppyjen aluevalmentaja toimii. Leirit pyritään järjestämään maantieteellisesti kaikki alueet huomioiden.
Leiritykseen pyritään saamaan mukaan osallistuvien seurojen valmentajia hyppääjien lisäksi. Yhtenä osana jokaista alueleiriä, järjestetään valmentajille koulutusta sekä osallistetaan seuravalmentajia valmennustehtäviin leirityksen yhteydessä aluevalmentajan toimiessa heille mentorina.

Aluevalmennusjärjestelmän toisena isona kokonaisuutena on koulutustoiminnan kehittäminen. Uimahyppyjen koulutustoiminta uudistuu ja jalkautuu valmentajakoulutuksen osalta vuoden 2024 aikana. Uusia koulutusmateriaaleja hyödynnetään myös alueleiritoiminnan sisällä tapahtuvassa koulutustoiminnassa.

Uimahyppyjen aluevalmentaja:

Jouni Seppänen
jouni.seppänen@uimaliitto.fi

 

 

Lisätietoja:
Uintiurheilun kehityspäällikkö
Juha Turunen
juha.turunen@uimaliitto.fi
+358 40 5427566