Lapset 7-15

Vesiralli

Mitä Vesiralli on?

Vesiralli on 7-10-vuotiaille lapsille tarkoitettu uinnin monipuolisuuskurssi. Se on tehty tukemaan ja auttamaan lapsen kasvua uintiharrastukseen. Vesiralleja järjestävät Suomen Uimaliiton kouluttamat ohjaajat.
Kursseilla käydään hauskasti ja haastavasti läpi kaikkien uintiurheilumuotojen perusteita. Vesipallo, taitouinti, uimahypyt sekä uintitekniikat tulevat lapselle tutuksi kurssin aikana. Tavoitteena on haastaa lasta liikkumaan vedessä mahdollisimman monipuolisesti, lapsen omaan kehitykseen sopivalla tavalla.
Vesirallissa annetaan rohkeille uimarinaluille mahdollisuus kokeilla jännittäviä asioita kuitenkaan unohtamatta ujompia ja arempia lapsia. Vesiralli lähtee liikkeelle lapsen liikunnallisesta kehityksestä ja herkkyyskausista. Taidon ja tekniikan harjoittelua painotetaan, mutta myös ketteryys ja monipuolisuus on vahvasti otettu huomioon. Tavoitteena on antaa lapselle uusia onnistumisen kokemuksia vedestä sekä eri uintimuodoista.

Kenelle Vesiralli on?

Vesiralliin ovat tervetulleita kaikki 7-10-vuotiaat lapset, jotka osaavat uida syvässä altaassa 25 metriä. Yksi monipuolisten harjoitteiden tavoite on kehittää lapsen vesitaitavuutta, uintivarmuutta ja selviytymistä erilaisista tilanteista vedessä. Vesirallissa lapsen monipuolinen liikkuminen ja liikuttaminen takaavat erinomaiset lähtökohdat tulevaisuuden harrastamista ja tavoitteellista harjoittelua ajatellen.

Vesiralli 1, 2, 3 ja 4

Kursseja tarjotaan uimaseuran toimintalinjan mukaan. Vesiralli 1 ja 2 -kursseilla harjoitellaan uintimuotojen kannalta tärkeitä ja olennaisia asioita, kuten hengitystä, kehon hallintaa sekä erilaisia temppuja ja taitoja.
Vesiralli 3 ja 4 -kursseilla harjoitellaan kokonaisvaltaisia suorituksia kuitenkaan unohtamatta monipuolisuutta ja hauskuutta.

Vesiralli uimaseuroille

Vesiralliohjaajakoulutukset on kehitetty uimaseurojen ja muiden uinnin ohjauksesta kiinnostuneiden ohjaajien käyttöön. Ohjaajille tarjotaan uusia ideoita ja virikkeitä monipuoliseen vesiliikuntaan. Vesiralli-kurssirungot toiminnan toteutukseen löytyvät täältä. Lapsen liikunnallisten taitojen ja liikeratojen kartuttaminen nuorella iällä on yksi ohjaajan tärkeimmistä tehtävistä. Myös liikunnan kasvaminen osaksi lapsen elämää on tärkeä tavoite yhdessä sosiaalisten taitojen kasvamisen kanssa. Vesirallin ohjaajamateriaali antaa ohjaajalle ideoita, harjoitteita ja tietoja tämän kasvun tukemiseen. 

Vesirallikurssien suositukset

Kurssin kesto: 10-40 x 45-60 min

Kurssin hinta osallistujalle: Hinnat vaihtelevat paikkakunnittain. Hintaan vaikuttavat muun muassa uintikertojen määrät sekä uimahallimaksut. 

Kurssimateriaali osallistujalle: Lapsille tarkoitettuun Vesiralli-materiaaliin kuuluu todistus (tulostettavissa täältä), Vesiralli-vihkonen ja neljä erilaista pinssiä. Pinssit suoritetaan järjestyksessä sammakko, kala, norppa ja delfiini. Materiaaleja voi tilata Uimaliiton verkkokaupasta


Vesipallon alkeet Vesiksessä

Vesis on vesipallon alkeismuoto, jota voidaan pelata altaassa kuin altaassa kunhan jalat yltävät kaikilla pohjaan. Vesiksen perusideana on helpottaa tutustumista lajiin, mutta tuoda myös mahdollisimman monelle uimaseuralle mahdollisuus järjestää ohjattua vesipallotoimintaa omassa seurassaan.

Lue lisää erilliseltä Vesis -sivulta.